Nuorten vastaanotto ja -majoitus
Nuori voi tulla turvatalolle vain juttelemaan. Tarpeen vaatiessa turvatalosta saa väliaikaisen yöpymispaikan, josta sovitaan huoltajan kanssa. Nuorelle majoitus on maksuton eikä hän tarvitse sitä varten lähetettä. Pystymme majoittamaan nuoren hyvin joustavasti, mutta ensin on aina hyvä soittaa lähimpään turvataloon.
Perhehuone
Nuori perheineen voi tulla keskustelemaan perhehuoneeseen, vaikka väliaikaiselle majoitukselle ei olisikaan tarvetta. Pyrimme löytämään yhteisymmärryksen nuoren ja tämän perheen välille ja tarvittaessa ohjaamaan heitä eteenpäin. Perheelle palvelu on maksuton.
Itsenäistymisen tuki
Nuorella on mahdollisuus saada turvatalolta yksilöllistä tukea oman, tasapainoisen elämän aloittamiseksi. Työskentely perustuu luottamukselliseen ohjaukseen, jossa huomioidaan myös nuoren perhe.
Nuorten ja perheiden tukemisen lisäksi teemme jatkuvaa yhteistyötä esimerkiksi koulujen ja viranomaisten kanssa.

