"Minun tehtäväni on olla turvallinen aikuinen"
”Näkee, että löytyy vastauksia ja uutta suuntaa, elämä vie eteenpäin ja tästäkin selvittiin. Sen vain kokee, että tässä täytyy olla ja antaa oma panoksensa. Siitä tuleva hyvä olo motivoi ja innostaa jaksamaan.” (Turvatalon vapaaehtoinen)
Punaisen Ristin Nuorten turvataloissa työskentelee vakituisten työntekijöiden lisäksi suuri joukko vapaaehtoisia. Heidän työpanoksensa on turvatalojen kannalta elintärkeä ja sisällöllisesti merkittävä.
Vapaaehtoisten työaika on iltapäivästä klo 17:stä seuraavaan aamuun klo 10:een. Vapaaehtoisten kanssa turvataloissa työskentelee aina myös vakituisia työntekijöitä. Vapaaehtoinen muun muassa tekee kotitöitä ja tukee nuorta asioiden hoitamisessa. Vakituinen henkilökunta vastaa aina ammatillisen työn suorittamisesta.
Vapaaehtoisia koulutetaan ja motivoidaan tehtäviinsä, ja heille järjestetään perehdytystä ja työnohjausta. Heille järjestetään myös yhteisiä virkistäytymistilaisuuksia ja koulutustilaisuuksia sekä opintomatkoja niin koti- kuin ulkomaille. Niissä tutustutaan Punaisen Ristin toimintaan sekä paikallisiin nuoriso- ja sosiaalityön kohteisiin.
Helsingissä ja Tampereella on aloitettu myös vapaaehtoisten kouluttaminen tukihenkilöiksi itsenäistyville nuorille.
Jos haluat Nuorten turvatalon vapaaehtoistyöntekijäksi, lähetä vapaamuotoinen hakemus oman paikkakuntasi turvatalolle.
Tule mukaan Nuorten turvatalojen luotettavaan auttajajoukkoon!
Vapaaehtoistyön eettiset periaatteet:

.jpg)