KRIISIVASTAANOTTO ja -MAJOITUS
Turvataloissa tehtävän kriisityön tavoitteena on auttaa nuorta ja perhettä toimimaan arjessa ja lisätä näin perheen hyvinvointia sekätukea nuorta ja hänen vanhempiaan elämäntilanteensa selvittämisessä. Kriisissä käytettävät auttamismuodot ovat nopea ja joustava henkinen ensiapu, fyysisistä tarpeista huolehtiminen, voimavaroja lisäävä yksilö- ja perhetyö ja verkostoyhteistyö.
Nuori saa turvatalon kriisimajoituksessa turvallisen, kokonaisvaltaisen hoidon. Nuoret saavat päivittäin aamiaisen, päivällisen sekä iltapalan.
Turvatalolla työskennellään aina yhteistyössä nuoren perheen ja lähiverkoston kanssa yhdessä asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Perheen ja verkoston kesken järjestetään neuvotteluja, joissa perheen tueksi suunnitellaan tarvittavia tukimuotoja ja määritellään eri tahojen vastuualueet. Kriisitilanteissa perhetapaamisia voidaan järjestää myös ilta-aikaan ilman ajanvarausta ja tarpeen vaatiessa myös nuoren kotona.
PERHEHUONETOIMINTA
Perhehuonetoiminta on turvatalolla tehtävää avotyötä. Perhehuonetoiminnan keskustelupalvelut on tarkoitettu nuorelle, vanhemmille ja perheenjäsenille, eikä se edellytä turvatalon kriisimajoitusasiakkuutta. Työskentely on käytännönläheistä ja voimavarakeskeistä.
Työn tavoitteena ovat nuoren ja hänen perheensä välisen vuorovaikutuksen parantaminen ja nuoren ja perheen voimavarojen lisääminen. Tarvittaessa kartoitetaan yhdessä nuoren ja perheen kanssa heille tarpeellisia muita palveluita.
Turvatalolta saa keskusteluapua ja neuvoja erilaisissa pulmatilanteissa joko puhelimitse tai käymällä turvatalolla henkilökohtaisesti. Keskusteluissa kartoitetaan nuoren ja hänen perheensä avun ja tuen tarvetta ja tuetaan nuoren hyvinvointia ja jaksamista.
ITSENÄISTYMISEN TUKEMINEN
Itsenäistymisen tuki -palvelun tavoitteena on nuoren elämän hallinnan saavuttaminen ja tasapainoinen itsenäinen elämä.
Palvelu on tarkoitettu nuorille jotka tarvitsevat perheen ulkopuolista tukea itsenäistymisessään. Keskeistä työskentelyssä ovat nuoren voimavaraistaminen, perheen huomioiminen ja verkostotyö.
Tuki on räätälöity yksilöllisesti, se on prosessinomaista ja tavoitteellista. Perhe- ja verkostotyö on oleellinen osa tuen sisältöä. Turvatalolla koordinoidaan verkostotyötä ja sen tavoitteena on selkiyttää eri toimijoiden keskinäistä työnjakoa.
"Mutsi tulee neuvotteluun ja mä toivon, että siitä tulee hyvä neuvottelu ja että mä voin mennä kotiin, ei semmoiseen kotiin, missä mutsi ja minä revitään toisiamme hajalle, vaan semmoiseen missä asioista voidaan puhua." (Kaisu)
