Punaisen Ristin ylläpitämiä yksiköitä on Lammilla ja Ruovedellä, Siuntiossa ja Espoossa, Rovaniemellä ja Kemissä, Kontioniemessä, Turussa, Punkalaitumella ja Paimiossa, Kristiinankaupungissa sekä Ruukissa. Vastaanottoyksiköitä voidaan tilanteen mukaan avata tai sulkea lyhyelläkin aikavälillä.
Suomen Punainen Risti tukee viranomaisia turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa. Suomessa valtio vastaa pakolaisten suojelusta sekä turvapaikkajärjestelmän ylläpidosta ja hakemusten käsittely kuuluu Maahanmuuttovirastolle (www.migri.fi).
Vuonna 2009 hieman alle 6000 henkilöä haki Suomen valtiolta kansainvälistä suojelua eli turvapaikkaa.
Suomen Punainen Risti perustaa uusia vastaanottokeskuksia viranomaisten pyynnöstä. Pystymme myös auttamaan laajamittaisen maahantulon tilanteissa.
Miksi Punainen Risti järjestää majoitusta?
Punainen Risti on sopinut sisäasiainministeriön kanssa siitä, että voimme tarvittaessa perustaa vastaanottoyksiköitä. Lisäksi Punaisen Ristin piiritoimistoilla on paikallisia aiesopimuksia toiminnan käynnistämisestä. Vastaanoton kustannukset maksaa valtio.
Punainen Risti ja Punaisen Puolikuun liike auttavat eri puolilla maailmaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä, joihin pakolaiset ja turvapaikanhakijat kuuluvat. Toimintamme perusteena on turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksien ja oikeusturvan varmistaminen sekä perusperiaatteemme: inhimillisyys.
Suomen Punainen Risti on ollut mukana turvapaikanhakijoiden vastaanotossa 1990-luvun alusta lähtien. Enimmillään Punaisella Ristillä on ollut 15 vastaanottokeskusta viime vuosikymmenellä. 2000-luvulla suurin osa vastaanottokeskuksista on ollut kuntien ylläpitämiä ja myös valtiolla on omia keskuksia.
Vapaaehtoistoimintaa keskusten asukkaiden kanssa
Punaisen Ristin paikallisosastot ympäri Suomea järjestävät monenlaista toimintaa vastaanottokeskusten asukkaiden kanssa. Vapaaehtoiset pyörittävät muun muassa kokkikerhoja, naisten ryhmiä ja suomen kielen keskustelukerhoja.
Mitä eri yksiköt ovat?
Turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen voidaan järjestää joko aikuisille ja perheille tai erikseen nuorille ja alaikäisille. Vastaanottokeskus tarkoittaa perusyksikköä, johon majoitetaan aikuisia ja perheitä. Osa turvapaikanhakijoista on vain kirjoilla keskuksessa ja järjestää itse majoituksensa. Turvapaikanhakijat voivat myös tehdä töitä kolmen kuukauden kuluttua turvapaikkahakemuksen jättämisestä.
Ryhmäkoti on alaikäisille yksin tulleille lapsille tarkoitettu yksikkö. Sen henkilökunta pitää mitoittaa lastensuojelulaitoksia koskevien säädösten mukaan, vaikka se ei ole varsinainen lastensuojelulaitos.
Jotkut ryhmäkodit toimivat samalla myös perheryhmäkoteina. Ne on tarkoitettu sellaisille turvapaikanhakijalapsille, jotka ovat saaneet oleskeluluvan, mutta joilla ei ole perhettä Suomessa.
Tukiasunnot on tarkoitettu nuorille 15-17-vuotiaille turvapaikanhakijoille. Niissä on henkilökuntaa enemmän kuin tavallisissa vastaanottokeskuksissa mutta vähemmän kuin ryhmäkodeissa.
Lue myös: Mistä pakolaiset tulevat?
Lue myös: Maahanmuutto toi uutta potkua Punkalaitumelle
Lue myös: Viisi tarinaa kotoutumisesta
Lue myös: Kontiolinnan ovet ovat auki turvapaikanhakijoille
Lue myös: Paimion vastaanottokeskus on tarkoitettu lyhytaikaiseen majoitukseen
Kuva: Erja Laurén

