Henkisen tuen antaminen on Punaisen Ristin vapaaehtoisen tärkeä tehtävä onnettomuuden sattuessa.
Tarvitsetko henkistä tukea? Tunnista reaktiot itsessäsi.

Läheisen kuolema. Liikenneonnettomuus. Työttömyys. Avioero. Sairaus. Ne ovat arkisia, joskus odotettujakin tapahtumia. Silti ne voivat tuntua ylipääsemättömän raskailta.

Jokainen reagoi järkyttäviin tapahtumiin. Se on tervettä ja tavallista. Voimakkaita tunteita voivat herättää myös ajatukset siitä, mitä minulle tai läheisilleni olisi voinut tapahtua.

Jokainen reagoi järkyttävään kokemukseen

Ihmiset ovat yksilöitä, toinen reagoi samassa tilanteessa voimakkaammin kuin toinen. Reaktiot on kuitenkin hyvä tunnistaa - niin itsessään kuin muissakin.

Hyvä on miettiä sitäkin, miten voisimme tarvittaessa olla tukena lähimmäiselle.  

Näille sivuille on listattu mahdollisia tuntemuksia ja reaktioita, joita järkyttävän kokemuksen jälkeen saattaa esiintyä. Älä vertaa omaa suhtautumistasi toisiin. Reagointi erilaisiin tapahtumiin on aina yksilöllistä.

Äkillinen kriisitilanne

Mahdollisia ensipäivien reaktioita
Tuntemuksia lähiviikkoina

Henkinen tuki äkillisessä kriisitilanteessa

Näin voit itse auttaa itseäsi
Anna tukea sitä tarvitsevalle
Lapsi tarvitsee tukea
Milloin tarvitset muiden apua?
Mistä löydät apua?

Tukea ja neuvoja: 

www.apua.info
www.mielenterveysseura.fi
www.mielimaasta.fi
www.mll.fi  - Mannerheimin lastensuojeluliitto
www.mtkl.fi - Mielenterveyden keskusliitto
www.nyyti.fi - Opiskelijoiden tukikeskus
www.pela.fi - Pelastakaa Lapset ry
www.nuortenkriisipiste.com
www.rikosuhripaivystys.fi
www.traumaterapiakeskus.com
www.tukinet.fi
www.huoma.fi

Kirjallisuutta:

  • Ayalon, Ofra 1995. Selviydyn! Yhteisön tuki ja selviytyminen. Helsinki. Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Punainen Risti, Suomen Mielenterveysseura.
  • Dyregrov, Atle 1993. Lapsen suru. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä.
  • Dyregrov, Atle 1994. Katastrofipsykologian perusteet. Vastapaino. Tampere.
  • Gootman, Marilyn 1998. Kun ystävä kuolee. Kirja nuorille surusta ja selviytymisestä.
  • Heiskanen, T. (toim.). 1994. Takaisin elämään: henkinen tuki ja onnettomuudet. SMS-tuotanto. Helsinki.
  • Kirk, Uffe. 1992. Psyykkinen ensiapu. Suomen Punainen Risti. Helsinki.
  • Poijula, Soili 2007. Lapsi ja kriisi. Kirjapaja
  • Poijula, Soili 2002. Surutyö. Kirjapaja. Helsinki
  • Saari, Salli 2000. Kuin salama kirkkaalta taivaalta. Helsinki. Otava.
  • Saari, Salli 2006. (toim.) Väliraportti. Ammatillisesti johdettu vertaistuki ja tsunamin psyykkisistä seurauksista selviäminen. Suomen Punaisen Ristin psykologinen vertaistukitoiminta menehtyneiden omaisille. (Väliraportti tilattavissa Suomen Punaisesta Rististä osoitteesta tuula.luoma(at)punainenristi.fi).
  • Saari Salli, Kantanen Irja, Kämäräinen Leena, Parviainen Kaisa, Valoaho Sari, Yli-Pirilä Pia (toim.) 2009. Hädän hetkellä – psyykkisen ensiavun opas. Kustannus Oy Duodecim. Helsinki.
  • Palosaari, Eija 2007. Lupa särkyä. Edita Publishing Oy. Helsinki.

Kuva: Niklas Meltio