Punainen Risti tarjoaa helpotusta epätietoisuuteen auttamalla erilleen joutuneita perheenjäseniä löytämään toisensa ja pitämään keskenään yhteyttä.
Henkilötiedustelulla etsitään kadonneita omaisia
Henkilötiedustelun (tracing) avulla etsitään perheenjäseniä silloin, kun he ovat kadottaneet toisensa esimerkiksi aseellisen konfliktin tai luonnononnettomuuden takia.
Sota-alueilla työtä johtaa Punaisen Ristin kansainvälinen komitea (ICRC). Se tekee vuosittain noin 10 000 uutta henkilötiedustelua ja välittää yli 500 000 viestiä.
Kaikki Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun 186 kansallista yhdistystä osallistuvat perheiden yhdistämiseen. Suomen Punainen Risti on osa tätä maailmanlaajuista verkostoa. Teemme vuosittain henkilötiedusteluja noin 150 henkilölle yli 30 maassa.
Punainen Risti ei etsi suomalaisia Suomesta. Näissä tapauksissa tulee käyttää Väestörekisterin maksullista puhelinpalvelua 0600 01000.
Uutta:
Kysymyksiä ja vastauksia henkilötiedustelusta
Punaisen Ristin viestit auttavat yhteydenpidossa
Punainen Risti auttaa perheenjäseniä myös pitämään yhteyttä toisiinsa, kun normaali posti- tai tietoliikenne ei sodan, luonnononnettomuuden tai muun kriisitilanteen vuoksi toimi. Järjestömme välittää viestejä (Red Cross Message) siihen asti, kunnes yhteydet normalisoituvat.
Suomen Punainen Risti välittää Suomesta vuosittain noin 50 viestiä ja vastaanottaa saman verran viestejä muista maista.
Kysymyksiä ja vastauksia Punaisen Ristin viesteistä
Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) henkilöetsintäsivut: www.familylinks.icrc.org
Lisätietoja henkilöetsinnästä ja Punaisen Ristin viesteistä saa Suomen Punaisen Ristin keskustoimistosta: Aki Väilä, 020 701 2186 tai aki.vaila(at)punainenristi.fi
tai lähimmästä Punaisen Ristin piiritoimistosta. Palvelu on maksutonta.
Kuvat: ICRC

