Vapaaehtoisille tarjotaan tukea Vihdissä 

Vihdin osasto on järjestänyt useita Enemmän hyvää elämää –kursseja muun muassa työttömille, maahan muuttaneille ja ikääntyneille. 

Koulutusta, perehdytystä, työnohjauksellista otetta, työkiertoa. Siinä joitain eväitä, jos vapaaehtoisia halutaan motivoida jaksamaan. Kaikkea on ainakin jossain määrin käytetty Vihdin 350 jäsenen osastossa, mutta ainahan asiat voisivat olla paremmallakin tolalla, osaston puheenjohtaja Outi Nyman myöntää.

Osaston hallitus on saanut kerran tuekseen ammattimaista työnohjausta.

- Siinä tilanteessa työnohjaus auttoi. Parasta antia oli tunne, että hyvinvoinnistamme välitetään ja tukea on saatavilla, jos sitä tarvitaan. Työnohjaus antoi uskoa, että meillä ovat asiat hanskassa ja pärjäämme kyllä, Outi Nyman kertoo.

Osaston vankilavierailija on osallistunut työnohjaukseen säännöllisesti. Ensiapuryhmät järjestävät purkutilaisuuksia aina vähänkin vaativamman koitoksen päälle. Ystävät kerääntyvät omiin tapaamisiinsa keskustelemaan ja hakemaan tukea, jos kiperiä kysymyksiä on jäänyt mieleen.

Nymanille itselleen on kertynyt työelämän ja koulutuksen kautta kokemusta dialogista keinona kehittää yhteisön sisäistä vuorovaikututusta. Dialogi pohjautuu perustaitoihin: kuunteluun, kyselyyn, itselle tärkeiden asioiden esiin tuomiseen ja toisen kunnioittamiseen. Niille on käyttöä myös hallituksen ja aktiivien osallistamisessa ja motivoinnissa. Kun ihmisellä on sellainen tuntuma, että voi omalla toiminnallaan vaikuttaa asioihin, hän jaksaa paremmin vapaaehtoistyössään.

- Perehdytyksessä tuomme eri toimintamuotoja esille. Pyrimme saamaan jokaiselle vapaaehtoiselle ainakin alkuun "kummin", joka on tukena tarvittaessa. Punaisen Ristin yksi upeus on siinä, että monenlaista tekemistä riittää kaikille. Jos yhden toimintamuodon katsoo jo nähneensä, muita on löydettävissä. Vapaa liikkuvuus, vaihtelu, helppous tulla mukaan ja toimijaystävälliset tavat osallistua madaltavat kynnystä.

- Pyrimme myös kouluttamaan vapaaehtoisiamme. Punaisen Ristin koulutus on mielestäni erinomaista, mutta jotkut kurssit ovat aika kalliita osaston varoihin nähden. Siksi uusi verkkokoulutus onkin hyvin tervetullutta, Outi Nyman sanoo.

Osa vapaaehtoisista on tosi aktiiveja ja mukana lähes kaikissa toiminnoissa. Siinä piilee jo väsymisen vaara. Osa jättäytyy elämäntilanteensa vuoksi pois tai hakeutuu muualle. Outi Nymanin mielestä Vihdin osastossa on saatu sopivassa suhteessa mukaan kokeneempaa väkeä ja uusia, jotka tuovat tuoreita ajatuksia ja myös kyseenalaistavat totutut toimintatavat. Yhdessä tekeminen ja oppiminen tuovat voimia ja auttavat jaksamaan, Outi Nyman sanoo.