Mietoisten osasto: Valmiussuunnitelma on nopean avun perusta
keräys4_muokattu.jpg 

Onnettomuuksiin ja katastrofeihin on varauduttava etukäteen, jotta avustustyömme itse tilanteessa olisi tehokasta. Hyvä valmiussuunnitelma helpottaa osaston työtä sekä kotimaan onnettomuuksissa että kansainvälisten katastrofikeräysten järjestämisessä.

Kun Mietoisten osasto teki valmiussuunnitelman, mukana työryhmässä oli puheenjohtaja, kotimaanavun yhteyshenkilö, ensiapuvastaava ja keräysjohtaja. Huolellisesti tehtyä suunnitelmaa on ollut myöhemmin helppo pitää ajan tasalla, lähinnä vain vastuuhenkilöt vaihtuvat.

Osaston keräysjohtaja Sakari Kaasinen näkee, että suoran auttamistyön lisäksi myös keräyssuunnitelma on tärkeä osa valmiutta.

– Suunnitelmassamme on ohjeet myös äkillisen keräyksen ja Operaatio Nälkäpäivä -keräyksen järjestämiseksi, Kaasinen kertoo.

Operaatio Nälkäpäivä on nykyisin paitsi keräys, myös valmiusharjoitus. Keräysvarat pitävät koko järjestön auttamisvalmiutta yllä ja lisäksi keräyksen yhteydessä on erinomainen mahdollisuus harjoitella ihmisten tavoittamista. Esimerkiksi vakavan epidemian sattuessa saatamme joutua viemään terveystietoa suoraan suurelle joukolle ihmisiä.