−Niin tyytyväisiä olemme olleet kummitoimintaan, että moittimista on vaikea löytää, Kittilän osaston puheenjohtaja Sari Hunnakko sanoo.
Kummeja Lapissa on nimetty piiritoimiston työntekijöistä jo muutaman vuoden ajan.
−Osastojen tarpeesta se lähti. Osastot kaipasivat piiristä enemmän tukea. Meille on helpompaa, jos piiritoimistossa on aina sama henkilö, jolle voi soittaa, kysyä neuvoa ja kertoa kuulumisia. Tämä henkilö oppii pian tuntemaan osaston, sen tarpeet ja resurssit.
−Kummitoiminnan onnistuminen riippuu tietysti niin osaston kuin kumminkin aktiivisuudesta. Yhteyksiä on hyvä pitää yllä säännöllisesti, kuulumisia vaihtaa, vaikka ei ongelmia tai kysyttävää olisikaan. Näin pystyy kosketus yllä.
−Meillä on pari kolme kertaa vuodessa osastotapaaminen, johon kummi tulee mukaan. Ennen isompia tapahtumia meillä on yhteistapaamisia useamman osaston kesken ja kummi tulee tietysti sinnekin. Isolla joukolla mietimme muun muassa toimintalinjausta ennen yleiskokousta.
Kummin tuella osaston valmiussuunnitelmakin tehtiin sutjakasti. Siinä mietittiin riskit ja resurssit. Kaikki toimintamuodot mentiin läpi ja kirjattiin. Seuraavaksi ryhdytään miettimään alueellista valmiussuunnitelmaa.
