Hiittinen järjesti turistiyrityksille ensiapukurssin

Anne-nukke ensiapuharjoituksessa. 

Hyvä paikallistuntemus on Punaisen Ristin työn kulmakiviä. Elämän arvoista turvallisuutta ja hyvinvointia -hankkeella (Ehyt) pyritään vastaamaan paikallisiin hyvinvoinnin ja turvallisuuden puutteisiin.

Turunmaalla sijaitseva Hiittisten osasto päätti ryhtyä parantamaan alueensa saarten turvallisuutta. Hidaskulkuisessa saaristossa avun saaminen perille voi kestää kauan, joten ensiapukoulutus oli osastolle hyvä vaihtoehto. Erityiseksi kohderyhmäksi valittiin matkailuyrittäjät, jotka ovat paljon ihmisten kanssa tekemisissä.

−Järjestimme ensiapukurssin täkäläisille turistiyrityksille kuten taksiveneilijöille, majoitusliikkeille, kaupalle ja kahviloille. 17 henkilöä saatiin mukaan ja he olivat hyvin tyytyväisiä, kertoo osaston puheenjohtaja Anita Österberg.

−Aiomme vielä selvittää, miten saisimme turvapuhelimet yksinäisille vanhuksille.

Vuonna 2007 aloitettuun hankkeeseen osallistuu alkuvaiheessa 17 osastoa kolmesta piiristä. Ensiapukoulutusten lisäksi paikallisiin hankkeisiin kuuluu muun muassa etsintäkoulutusta ja omaishoitajien sekä maahanmuuttajien tukitoimintaa. Kolmivuotisen projektin jälkeen tehty työ arvioidaan ja saatujen kokemusten perusteella Ehyt-hanke levitetään kaikkiin piireihin.