Jarno Rasinkankaasta vuoden promo

Julkaistu 11.12.2007 12:23

IMG_1385.jpgOululainen Jarno Rasinkangas on valittu vuoden 2008 promoksi. Jarno on aktiivinen ensiapuryhmäläinen ja hän on ohjannut nuorisoryhmää sekä järjestänyt vuoden aikana koulutusviikonloppuja ja tapahtumia. Hän on myös onnistunut rekrytoimaan uusia jäseniä mukaan osastoon. Jarno tuli Punaisen Ristin toimintaan mukaan kolme vuotta sitten.

– Kuulin ensiapuryhmän olemassaolosta opiskelukaveriltani, ja halusin ylläpitää VPK:sta ja armeijasta hankittuja ensiaputaitoja.

Kolmessa vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Jarno on ollut aktiivisesti mukana etsinnöissä ja ensiapupäivystyksissä, luovuttanut säännöllisesti verta ja ohjannut nuorisoryhmää vuodesta 2005. Ensi tammikuusta alkaen hän toimii ensiapuryhmän koulutusvastaavana. Luottamustoimiakin aktiiviselle opiskelijalle on kertynyt Oulun osaston hallituksesta, Oulun piirin hallituksesta ja Oulun piirin ohjelmavaliokunnasta.

Jarno palkittiin Oulun piiritoimistolla kansainvälisen vapaaehtoistoiminnan päivänä 5. joulukuuta. Palkinnoksi hän sai uniikkitaulun, jonka on tehnyt Rauli Nordberg. Tauluun on ikuistettu Jarno järjestämässä Punaisen Ristin tapahtumaa Oulun Rotuaarilla. Taulun luovutti Punaisen Ristin Oulun piirin puheenjohtaja Hannu Helaakoski. Muita promoja Jarno kehottaa toimimaan ennakkoluulottomasti.

– Tarttukaa rohkeasti haasteisiin, älkääkä pelätkö kysyä apua.

Promo on Punaisen Ristin vapaaehtoistoiminnan ohjaaja – ja enemmän. Hän taitaa vapaaehtoistoiminnan suunnittelun, kehittämisen ja arvioinnin sekä hallitsee viestinnän taidot ja verkostoitumisen välineet. Promo tuntee Punaisen Ristin toimintakentän ja ideologian sekä oman roolinsa liikkeen toiminnassa. Hän ohjaa, tukee ja kannustaa toiminnassa mukana olevia vapaaehtoisia.

email lähetä | tulosta