Julkaistu 9.2.2007 11:30
Muokattu 12.2.2007
11:45
Jyväskylän, Länsi-Vantaan ja Vaajakosken osastojen nettisivut palkittiin parhaina Punaisen Ristin kotisivukilpailussa. Kilpailuun osallistui 25 osastoa. Tuomariston mielestä osastojen kotisivukilpailun taso oli hyvä, mutta kolme parasta sivustoa erottui lopulta selvästi edukseen muista.
Tärkein arviointikriteeri oli se, miten osastot hyödyntävät nettisivujaan omassa viestinnässään. Parhailta osastosivuilta löytyy laajasti osaston uutisia ja tapahtumia, toiminnan ja toimijoiden esittelyä sekä yhteystietoja ja ne toimivat helppona kontaktiväylänä Punaisen Ristin toiminnasta kiinnostuneille.
Tuomaristo kaipasi useimmille osastojen sivuille monipuolisempaa ja paremmin toimintaa esittelevää kuvitusta. Myös etusivuun olisi syytä kiinnittää huomiota. Kovin monen osaston etusivulta löytyy parhaalta paikalta oman paikkakunnan esittely, varsinaisen viestintäaineiston kustannuksella.
Kilpailun kolme parasta osastoa saavat palkinnoiksi digikamerat, jotka Canon lahjoittaa Punaiselle Ristille. Osallistuneiden kesken arvottiin myös Punaisen Ristin tuotepalkintoja. Arpaonni suosi Karstulaa, Laajasaloa ja Tervakoskea.
Tutustu parhaina palkittuihin kotisivuihin:
Jyväskylän osasto
Länsi-Vantaan osasto
Vaajakosken osasto
Joko osastollasi on omat nettisivut?
133 Suomen Punaisen Ristin osastoa on julkaissut omat kotisivunsa. Näistä 111 sivustoa on tehty Punaisen Ristin omalle nettipalvelimelle. Kun osasto tekee nettisivunsa järjestön omalle palvelimelle, saavat sivut näkyvyyttä myös Punaisen Ristin pääsivuilla mm. tapahtumakalenterissa ja rekrytointityökalussa.
Osastojen sivuille saatiin joulukuussa käyttöön lyhennetyt osoitteet. Omalla palvelimellamme sijaitsevat osastojen sivut aukeavat nyt myös osoitteilla, missä osaston nimi on etuliitteenä, esimerkiksi vaajakoski.redcross.fi tai vaajakoski.punainenristi.fi.
Osastot voivat perustaa omat kotisivunsa ilmaiseksi Punaisen Ristin nettipalvelimelle. Mikäli osastollasi ei vielä ole omia kotisivuja, ota yhteyttä keskustoimistoon nettitoimittaja Mika Jouhkiin, mika.jouhki(at)redcross.fi tai (09) 12931, niin saat lisäohjeita sivujen teon aloittamiseksi.
