Julkaistu 9.1.2006 12:45
Muokattu 9.1.2006
16:13
Sodan oikeussäännöt esillä Punaisen Ristin viikon aikana vuosina 2006-2008
Sodan oikeussääntöjen eli humanitaarisen oikeuden teema nostetaan esiin Suomen Punaisessa Ristissä kuluvan kevään aikana. Kolmen vuoden kampanja kulkee käsi kädessä merkkikampanjan kanssa.
Tänä keväänä Suomen Punaisen Ristin tarkoituksena on kirkastaa Punaisen Ristin roolia konfliktitilanteissa, saattaa suomalaisten tietoon sodan oikeussääntöjen periaatteet ja kannustaa nuoria keskustelemaan ja käsittelemään teemaa. Punainen Risti haluaa nostaa humanitaarisen oikeuden suomalaiseen kansalaiskeskusteluun osana humanitaarisista arvoista käytävää keskustelua.
Sodan oikeussäännöt -kampanja näkyy erityisesti Punaisen Ristin viikolla toukokuussa tulevien kolmen vuoden ajan, mutta kampanjan teema sidotaan muihinkin tapahtumiin. Piirit ja osastot saavat aiheesta tietoa kevään kuluessa mm. nettisivuilta www.redcross.fi, osastopostissa sekä Tässä ja nytin mukana maalis-huhtikuussa.
Osastoille on tulossa kevään aikana malleja ja vinkkejä siitä, kuinka oikeus saada apua -teemaa voi helpolla ja yksinkertaisella tavalla esitellä osaston tilaisuuksissa tai yleisötilaisuuksissa Punaisen Ristin viikolla ja muinakin ajankohtina.
Kampanjan pääviesti ”Oikeus saada apua” perustuu Punaisen Ristin erityiseen, kansainvälisiin sopimuksiin perustuvaan mandaattiin auttaa sodan uhreja ja tiedottaa ja osaltaan valvoa humanitaarisen oikeuden noudattamista maailmassa.
Lisätiedot: oikeudellinen neuvonantaja Jani Leino, (09) 129 3342
