Punaisen Ristin viikko on täynnä mahdollisuuksia. Jäsenyydestä ja osastonne toiminnasta voitte kertoa monin eri tavoin ja hyvinkin erilaisissa yhteyksissä. Mitä jos järjestäisitte vaikkapa perhetapahtuman paikallisen yhteistyöyrityksen, esimerkiksi S-ryhmän kanssa? Jäsenilta ensiapunäytöksineen on vauhdikas ja kiinnostava tapa kertoa osaston toimintaryhmien toiminnasta. Tässä muutamia ajatuksia vauhdittamaan Punaisen Ristin viikon ideointia.
Henryn päivänä kahvitellaan hyvässä seurassa
Kevään korvalla on hyvä kiittää osaston toimijoita mukavista yhteisistä hetkistä, ahkerasta työstä ja juoda yhdessä kuppi kahvia. Ja mikäpä olisi parempi hetki osaston omien vapaaehtoisten ja jäsenten kiittämiseen kuin Punaisen Ristin perustajan syntymäpäivän ympärille ajoittuva viikko! Iloinen kutsu kahvikupposen ääreen lämmittää taatusti mieltä ja on kaunis kiitos kuluneesta vuodesta.
Henry Dunantin syntymäpäivän 8.5. aikoihin järjestettäviin Henryn päivän kahveihin on hyvä kutsua mukaan myös osaston tärkeimmät yhteistyökumppanit sekä paikallinen media. Ehkäpä löydätte oman alueenne S-ryhmän toimipaikan kanssa myös mukavan tavan toteuttaa kahvit yhteistyössä. Henryn päivän kahveista muotoutuu helposti vaikkapa jäsenilta, jossa osaston toimintaa voidaan esitellä kaikille kiinnostuneille.
S-ryhmä tukee edelleen Punaisen Ristin jäsenhankintaa
S-ryhmän taloudellinen tuki mahdollistaa jäsenhankintamateriaalin tuottamisen osastoille, ja valtakunnallisen kampanjoinnin, joka tänäkin vuonna tukee osastojen jäsenhankintaa. Myös jäsenhankintakilpailu palkintoineen toteutuu S-ryhmän tuella.
Paikallisesti yhteistyöstä kannattaa sopia oman S-ryhmän toimipisteen myymäläpäällikön kanssa. Myös Prisma-ketju on mukana sopimuksessa. Punaisen Ristin viikolla kannattaa keskustella mahdollisuudesta pystyttää osaston esittelypiste myymälän aulatiloihin. Yhdessä voi järjestää vaikka Punaisen Ristin esittelyillan, jonne kutsutaan S-ryhmän henkilökuntaa ja asiakasomistajia. Heille esitellään toimintaa ja kutsutaan mukaan jäseniksi ja vapaaehtoisiksi. Yhdessä keskustellen ja sopien löytyvät parhaat tavat yhteistyöhön.
Koulut mukaan
Punaisen Ristin viikkoon kutsutaan myös koulut, joita varten on tehty oma materiaalinsa. Se on suunniteltu niin, koulu voi järjestää Punaisen Ristin tapahtuman itsenäisesti, mutta aivan eri tavalla se jää oppilaiden mieleen, jos osastonne voisi olla mukana.
Osastojen kouluvierailuja varten on luvassa uusi, Punaista Ristiä esittelevä PowerPoint-materiaali. Aamunavaus on tuotettu erikseen ala- ja yläkouluille.
Lisätietoja ja –materiaalia Punaisen Ristin viikon toteuttamiseksi kouluissa löydät Tehdään yhdessä –vinkkivihosta ja Punaisen Ristin koulusivuilta.
Anna palautetta, jaa ideoita ja kerro tunnelmia!
Kerro meille, miten Punaisen Ristin viikko sujui teidän osasossanne! Meitä kiinnostaa kovasti, mitä tapahtumia olette järjestäneet, millaisia tapoja teillä on kertoa jäsenyydestä, ja kuinka viikon tempaukset sujuivat. Erityisesti haluaisimme kuulla tekemästänne yhteistyöstä S-ryhmän kanssa.
Muista myös ilmoittaa kaikki Punaisen Ristin viikon tapahtumat tapahtumakalenteriin. Lue osastojen kokemuksia Punaisen Ristin viikolta
Kuva: Reino Kaivola
