Ohjaajasta promoksi

Promo on Punaisen Ristin vapaaehtoistoiminnan ohjaaja – ja enemmän. Promo taitaa vapaaehtoistoiminnan suunnittelun, kehittämisen ja arvioinnin. Promo hallitsee viestinnän taidot ja verkostoitumisen välineet. Promo tuntee Punaisen Ristin toimintakentän ja ideologian sekä oman roolinsa liikkeen toiminnassa. Promo ohjaa, tukee ja kannustaa toiminnassa mukana olevia vapaaehtoisia.

Punaisen Ristin promot toimivat ensisijaisesti osastoissa. Promon tehtävistä sovitaan oman osaston kanssa ja koulutukseen haetaan oman piiritoimiston kautta. Promoksi voi hakeutua vapaaehtoistoiminnan ohjaustehtävissä aloittava uusi vapaaehtoinen tai kokenut ohjaaja, joka hakee uusia virikkeitä toimintaan.

Kokeneille ohjaajille promo-koulutus toimii täydennyskoulutuksena, joka tarjoaa verkostoja, tietojen päivitystä ja uusia ideoita. Uudet aktiivit oppivat koulutuksessa ymmärtämään Punaisen Ristin toimintaa ja omia mahdollisuuksiaan toiminnan kehittämisessä.

Promo-koulutus valmentaa toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen

Promo-koulutus koostuu kaikille yhteisestä promo-modulista sekä eri ohjelma-alueiden omista sisältömoduleista. Yhteinen promo-osio on suoritettava ennen sisältöosaa.

Promo-koulutuksen yhteinen osa valmentaa vapaaehtoistoiminnan suunnitteluun, vapaaehtoisten ja ryhmien ohjaamiseen, projektien vetämiseen, viestintään ja verkostoissa toimimiseen. Lisäksi kurssilla syvennetään tietoa omista toiminta- ja vaikuttamismahdollisuuksista Punaisen Ristin vapaaehtoisena. Yhteisellä kurssilla on myös oiva tilaisuus tutustua promoihin Punaisen Ristin eri toimintamuodoissa.

Sisältöosassa perehdytään oman ohjelma-alan toimintamahdollisuuksiin ja tutustutaan uusimpaan materiaaliin ja projekti-ideoihin. Kurssilla valmennetaan ohjaajan tehtäviin omalla toiminta-alalla. Sisältöosalla vaihdetaan kokemuksia ja ajatuksia eri puolelta Suomea tulevien vapaaehtoisten promojen kesken.

Oletko promo-ainesta?

  • Sinulla on taito innostaa ihmisiä ympärilläsi.

  • Haluat edistää inhimillisyyttä.

  • Olet taitava organisoija.

  • Olet kiinnostunut uusista asioista ja ihmisistä.

  • Sinulla on aikaa sitoutua säännöllisesti tai projektiluontoisesti toiminnan ohjaamiseen.

  • Tunnet oman Punaisen Ristin paikallisosastosi.

Jos tunnistat itsesi kuvauksesta, on koulutus juuri sinua varten.