| Päivämäärä: | 1.1.2012 | - | 31.12.2012 |
| Paikka: | Satakunta | ||
Löydä harrastus, jossa voit sekä antaa että saada: tule vapaaehtoiseksi Suomen Punaisen Ristin omaishoitajien tukitoimintaan ja muuhun ystävätoimintaan! Lähde mukaan toimintaan valmentavaan koulutukseen, josta saat myös Punaisen Ristin perustietoutta. Koulutus ei vielä velvoita toimintaan mukaan lähtemiseen.
Ystävätoiminnan peruskurssi antaa perustiedot Punaisen Ristin työstä ja ystävänä toimimisesta. SPR-ystävistä on kova pula. Moni haluaisi itselleen läheisen, luotettavan ihmisen, jonka kanssa voi keskustella tavallisista, jokapäiväisistä asioista tai lähteä ulos jaloittelemaan. Myös kertaluonteisia palveluja kysytään jatkuvasti. Jos sinulla on 1-2 tuntia viikossa aikaa tuottaa iloa lähimmäisellesi, ilmoittaudu ystäväkurssille. Työ on todella palkitsevaa.
Kuka voi saada ystäväpalvelua?
Henkilökohtaisen ystävän voi pyytää vanhukselle, nuorelle, pitkäaikaissairaalle, liikuntarajoitteiselle, yksinäiselle tai vaikkapa omaishoitajalle. Yksinäisyys ja ystävän tarve voi kohdata jossain elämäntilanteessa kenet tahansa. Ystävä tulee kotiin tai laitokseen juttelemaan tai lukemaan päivän lehden. Hei voivat yhdessä lähteä ulkoilemaan, ostoksille tai vaikkapa teatteriin. Apua saa myös lääkärissäkäyntiin, laboratoriotutkimuksiin tai minne tahansa muualle, jonne asiakas ei kuntonsa vuoksi voi yksin lähteä. Ystävät käyvät myös tervehdyskäynneillä laitoksissa ja sairaaloissa. Ystävätoiminta ei kilpaile ammattiauttajien kanssa vaan tukee heidän toimintaansa.
Kevään Kurssit:
Ystävätoiminnan peruskurssi Laviassa
ke 15.02 2012 klo 18-21
ke 22.02.2012 klo 18-21
ke 7.03.2012 klo 18-21
ke 14.03.2012 klo 18-21
Kurssipaikka: Lavian virastotalo, Viittatie 1, Lavia.
Kouluttajana Ulla Eklund.
Ennakkoilmoittautumiset 8.2.2012 mennessä Pirkko Rantaselle, puh. 044 296 0990.
Ystävätoiminnan peruskurssi Eurajoella
To 26.1.2012 klo. 18-21
To 9.2.2012 klo. 18-21
To 16.2.2012 klo. 18-21
To 23.2.2012 klo. 18-21
Kurssipaikka: Eurajoen kunnantalo, teknisen toimiston kokoushuone (ylin kerros), osoite Kalliotie 5, Eurajoki. Kouluttajana Marco Ylänpää. Ennakkoilmoittautuminen 23.1.2012 mennessä Kaarina Tammiselle, puh. 044 312 4924.
Ystävätoiminnan peruskurssi Sastamalassa
tiistai 6.3.2012 klo. 18-21
tiistai 13.3.2012 klo. 18-21
tiistai 20.3.2012 klo. 18-21
tiistai 27.3.2012 klo. 18-21
Punaisen Ristin Vammalan osaston toimitilassa, osoite Puistokatu 18, Sastamala
Kouluttajana on Marju Pihlajamaa.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen 27.2 mennessä Sirpa Mäkiselle, puh. 040 588 3351.
SPR-ystäväkurssi
Kurssipäivät: ti 6.3 , to 8.3, ma 12.3 ja ke 14.3 , aina klo 13.00 - 16.00
Paikka: Porin osaston koulutustila, Kuninkaanlahdenkatu 10, Pori.
Kouluttaja: Ylänpää Marco
Kesto: 4 x 3h , kurssi on ilmainen.
Ilmoittautumiset: SPR-puotiin puh: 02-6410100 ma-to klo 10-17 ja pe klo 10-15.30.
Ystävätoiminnan peruskurssi Harjavallassa
Ke 28.3.2012 klo. 18-21
Ke 4.4.2012 klo. 18-21
Ke 11.4.2012 klo. 18-21
Ke 18.4.2012 klo. 18-21
Kurssipaikka: Punaisen Ristin Harjavallan osaston toimitila (Pysäkki), Harjavallan liikekeskus, sisäpiha. Kouluttajana Ulla Eklund. Ennakkoilmoittautuminen 21.3.2011 mennessä Sirkka Alamäelle, puh. 040 8224 740.
VET-kurssi (ystävä- ja vapaaehtoistoiminnankurssi)
Kurssipäivät: ti 17.4, to 19.4, ti 24.4 ja to 26.4, aina klo 13-16
Paikka: Vapaaehtoistoiminnan keskus Liisa (yhteisökeskus), Isolinnankatu 16
Koulutus tapahtuu yhteistyössä Liisan ja SPR:n Porin osaston kanssa.
Kesto: 4 x 3h, kurssi on ilmainen.
ilmoittautuminen ja tiedustelut: 044-7016636 ma-pe klo 10-14.00
Nuoret Kansalaiset koulutus
Nuorten kansalaisaktiivisuuden lisääminen vapaaehtoistoiminnan muodossa-projekti.
Kurssi päivät: ti 20.3, to 22.3, ti 27.3 ja to 29.3, aina klo 17-19.00
Paikka: Satakunnan Yhteisökeskus , Isolinnankatu 16, Pori.
Kesto: 4 x 2h , kurssi on ilmainen.
Ilmoittautumiset ja tiedustelut: vapaaehtoistoimintakeskus.liisa@pori.fi,
Majalahti Merja 044-7016640 tai Marco Ylänpää, 044-9224463, marco.ylanpaa@pp.inet.fi
Kurssin järjestää: Vipuvoimaa EU:lta-projekti yhteistyössä DIAK, SPR:n Porin osasto ja vapaaehtoistoimintakeskus Liisa.
TERVETULOA!
Tapahtumia Satakunnassa
