Promo on Punaisen Ristin ohjaaja ja vapaaehtoistoiminnan asiantuntija
Punaisen Ristin ohjaajakoulutuksen nimi on PROMO. Se tarjoaa entistä parempia välineitä vapaaehtoistoiminnan ohjaamiseen ja kehittämiseen. Punaisen Ristin promot toimivat ensisijaisesti osastoissa. Promon tehtävistä sovitaan oman osaston kanssa ja koulutukseen haetaan oman piiritoimiston kautta. Promoksi voi hakeutua vapaaehtoistoiminnan ohjaustehtävissä aloittava uusi vapaaehtoinen tai kokenut ohjaaja, joka hakee uusia virikkeitä toimintaan. Kokeneille ohjaajille PROMO toimii täydennyskoulutuksena, joka tarjoaa verkostoja, tietojen päivitystä ja uusia ideoita. Uudet aktiivit oppivat koulutuksessa ymmärtämään Punaisen Ristin toimintaa ja omia mahdollisuuksiaan toiminnan kehittämisessä.
PROMO-koulutus valmentaa toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen
PROMO-koulutus koostuu kahdesta osasta, yhteisestä sekä sisältöosasta.
Yhteinen osa valmentaa vapaaehtoistoiminnan suunnitteluun, vapaaehtoisten ja ryhmien ohjaamiseen, projektien vetämiseen, viestintään ja verkostoissa toimimiseen. Lisäksi kurssilla syvennetään tietoa omista toiminta- ja vaikuttamismahdollisuuksista Punaisen Ristin vapaaehtoisena.
Sisältöosassa perehdytään oman ohjelma-alan toimintamahdollisuuksiin ja tutustutaan uusimpaan materiaaliin ja projekti-ideoihin. Kurssilla valmennetaan ohjaajan tehtäviin omalla toiminta-alalla. Voit perehtyä monikulttuurisuuteen, nuorisotoimintaan, valmiustoimintaan, ensiapuun, terveyden edistämiseen tai sosiaalipalveluun.
PROMO -koulutukset
(päivitetty 28.2.2012)

