Julkaistu 20.11.2011 14:16
Muokattu 25.11.2011
15:25
Punaisen Ristin toiminta jatkuu Vaajakoskella
Vaajakoskella 16.11.2011 järjestetty Suomen Punaisen Ristin Vaajakosken osaston ylimääräinen kokous päätti, että voidaan Vaajakosken osaston voidaan purkaa ja liittää sen Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osastoon 1.1.2012 lukien osaston hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Lopullisen päätöksen osastoliitoksesta tekee Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirihallitus, joka kokoontuu 17.12.2011. Lisäksi kokouksessa palkittiin ansioituneita Punaisen Ristin vapaaehtoisia.
Puheenjohtaja Marko Tervo perusteli ylimääräiselle kokoukselle hallituksen tekemää esitystä. Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan yhdistyminen 1.1.2009 kaatoi toimintaa rajoittaneen kuntarajan Jyväskylän ja Vaajakosken väliltä. Vaajakosken ja Jyväskylän taajamat ovat kasvaneet kiinni toisiinsa. Liikenneyhteydet Vaajakoskelta Jyväskylän keskustaan ovat hyvät. Valmiussuunnitteluprosessi on osoittanut, että paikallisen Suomen Punaisen Ristin hallinto on kankea, kun esimerkiksi kahden kunnan alueelle laadittu valmiussuunnitelma tulee hyväksyä kuudessa eri Punaisen Ristin paikallisosaston hallituksessa. Silloinkin osa paikallisosastoista laiminlyö valmiussuunnitelman päivittämistä. Eri viranomaisorganisaatiot kuten palo- ja pelastustoimi, poliisi ja terveydenhuolto ovat laajentaneet toimialueitaan. Pieneen kaupunginosaan rajoittuvan Punaisen Ristin paikallisosaston on vaikea tehdä yhteistyötä eri viranomaisten laajentuvien toimialueiden kanssa. Viranomainen toivoo, että se saa tarvitsemansa palvelut koko toimialueellaan ei pelkästään yksittäisessä kaupunginosassa. Punaisen Ristin vapaaehtoiset toimivat nykyisin toisissa naapuriosastoissa. Esimerkiksi Vaajakoskelta moni vapaaehtoinen toimii Jyväskylän osaston ensiapuryhmässä. Jyväskylästä taas vastaavasti toimii vapaaehtoisia Vaajakosken osaston ystäväkerhossa. Jyväskylän ja Vaajakosken osastot ovat tehneet yhteistyötä mm. valmiussuunnittelussa, ensiapuryhmätoiminnassa, ystävätoiminnassa sekä Internet – kotisivujen ylläpidossa. Osastojen hallinnon vaatimat sääntömääräiset tehtävät ja henkilövalinnat sitovat työpanoksia itse toiminnalta. Nykyisin eri luottamustehtäviin on vaikeampi löytää vapaaehtoisia. Toiminnan pääpainopiste tulee jatkossa olla itse toiminnassa eikä itse osastojen hallinnossa.
Tervo kertoi, että Vaajakosken osaston hallitus päätti kokouksessaan 21.4.2010 käynnistää Jyvässeudulla toimivien Punaisen Ristin paikallisosastojen arvioinnin yhdistämisselvitystä varten. Tarkoituksena oli löytää osasto, joka on riittävän elinvoimainen, jottei muutaman vuoden päästä olla taas uuden osastoliitoksen edessä. Jyväskylän osasto vastasi kyselyyn 11.5.2010. Kuokkalan osaston vastaus saapui 29.9.2010. Vaajakosken osaston hallitus päätti kokouksessaan 15.9.2010 käynnistää yhdistymisneuvottelut Jyväskylän osaston kanssa. Jyväskylän osasto on suurin ja vahvin Punaisen Ristin paikallisosasto Jyvässeudulla.
Vaajakoskella toimintaa jatkavat Suomen Punaisen Ristin Reddie Kids – kerho sekä ystäväkerho. Valtakunnallisiin Punaisen Ristin keräyksiin osallistutaan mahdollisuuksien mukaan. Vaajakosken osastolta jäävää varallisuutta käytetään mm. nuoriso- ja ystävätoiminnan kehittämiseen Vaajakoskella. Matkapuhelinliittymä jää ystäväkerhon vetäjän käyttöön. Vaajakosken alueelta Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osaston hallitukseen ehdolle asettuvat Eeva Hautanen ja Salme Kauppinen kaudelle 2012–2013.
Päätös osaston purkamisesta ja osastoliitoksesta Jyväskylän osaston kanssa syntyi osaston ylimääräisessä kokouksessa yksimielisesti. Äänestystä päätöksestä ei tarvittu.
Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osasto tekee päätöksen yhdistymisestä osaltaan sääntömääräisessä syyskokouksessa 28.11.2011. Lopullisen päätöksen osastoliitoksesta tekee Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirihallitus, joka kokoontuu 17.12.2011. Osastoliitoksen on tarkoitus astua voimaan 1.1.2012.
Kokouksessa jaettiin Suomen Punaisen Ristin 16.2.2011 osaston myöntämät harrastusmerkit seuraaville henkilöille: Helmi Hakkarainen, Seija Kolppo, Pekka Korppi-Tommola, Anna Liukko, Aino Metso, Eeva Puttonen, Ritva Pynnönen sekä Marja Räty. Lisäksi harrastusmerkki on myönnetty Jouko Menschakoffille, Eeva Puttoselle sekä Marja Seromaalle, mutta he eivät päässeet osallistumaan kokoukseen. Merkit tullaan luovuttamaan heille myöhemmin.
Ylimääräisessä kokouksessa jaettiin myös Suomen Punaisen Ristin ansiomerkit, jotka Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin piirihallitus on myöntänyt kokouksessaan 25.2.2011. Ansiomerkit jaettiin Kati Rantaselle, Kerttu Savelalle, Eija Summaselle ja Olli Hautaselle. Pirkko Perälän ja Eeva Välkkeen ansiomerkit luovutetaan heille myöhemmin koska he eivät päässeet osallistumaan kokoukseen.
Kokouksen lopuksi puheenjohtaja Marko Tervo kiitti kaikkia kokoukseen osallistuneita ja kehotti suuntaamaan katseet kohti tulevaa.
Kuva: Suomen Punaisen Ristin Harrastusmerkin 2011 saajat. Vasemmalta Marja Räty, Ritva Pynnönen, Aino Metso, Anna Liukko, Pekka Korppi-Tommola, Seija Kolppo ja Helmi Hakkarainen.
Kuva: Suomen Punaisen Ristin ansiomerkin saajat. Vasemmalta Kati Rantanen, Olli Hautanen, Kerttu Savela ja Eija Summanen.
Lisätietoja: Puheenjohtaja Marko Tervo 040-754 0038, vaajakoski<at>punainenristi.fi
