Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Jyväskylässä
Valmiustoiminta


Valmiussuunnittelu

Punainen Risti on maailman suurin kansalaisjärjestö, jonka perustehtävänä on auttaa ja suojella sotien, selkkausten ja suurten onnettomuuksien uhreja yli kansallisten ja aatteellisten rajojen.

Suomen Punainen Risti koordinoi Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun (Vapepa) toimintaa.

Suomen Punaisen Ristin valmiustoiminnan tarkoituksena on turvata Punaisen Ristin avustuskyky ja toiminnan jatkuvuus kaikissa tilanteissa.

Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osasto on osallistunut Punaisen Ristin Jyvässeudun osastojen valmiussuunnitelman laadintaan. Suunnitelmassa ovat mukana Jyväskylän, Kuokkalan, Muuramen, Palokan, Tikkakosken ja Vaajakosken osastot.  Suunnitelma otettiin käyttöön vuoden 2006 helmikuussa. Yksi jo suunniteltu ja toteutunut yhteistoimintamalli on liittää Jyväskylän ja Vaajakosken hälytysryhmän jäsenet samalle hälytyslistalle, näin saamme hälytettyä enemmän henkilöitä nopeammin paikalle.

spr_tehtavat.doc Suomen Punaisen Ristin tehtävät poikkeusoloissa (669,7 kilotavua)

Ensihuoltoryhmä

Suomen Punaisen Ristin Jyvässeudun ensihuoltoryhmä muodostaa Punaisen Ristin ensihuollon terävän kärjen Jyvässeudulla.

Ryhmän toiminnassa ovat mukana Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän, Kuokkalan, Laukaan, Muuramen, Palokan, Säynätsalon, Tikkakosken ja Vaajakosken osastot. Ensihuollolla tarkoitetaan mm. aineellista ja henkistä tukea, neuvontaa, perusterveydenhuoltoa, lasten hoitoa, hätämajoitusta, henkilötiedustelua onnettomuuden uhreille ja heidän omaisilleen sekä pelastajien huoltoa.

Ryhmä on osallistunut mm. Konginkankaalla maaliskuussa 2004 tapahtuneen suuronnettomuuden uhrien omaisten ensihuollon järjestämiseen Jyväskylässä sekä useissa eri kadonneen henkilön etsintätilanteissa etsijöiden muonittamiseen.   

Ryhmän hälyttäminen tapahtuu Keski-Suomen hätäkeskuksen (112) kautta.

Lue lisää ensihuoltoryhmästä.

Ensiapuryhmät

Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osaston ensiapuryhmät ovat viranomaisten käytettävissä mm. kadonneiden henkilöiden etsintään ja suuronnettomuustilanteessa ensiavun ja ensihuollon järjestämiseen onnettomuuden uhreille.

Lue lisää ensiapuryhmistä.

Keräysvalmius

Osasto ylläpitää jatkuvaa keräysvalmiutta käynnistääksen tarvittaessa keräyksen kotimaassa tai ulkomailla tapahtuneen onnettomuuden uhrien auttamiseksi.

Lue lisää keräysvalmiudesta.

Lisätietoja

Valmiustoiminnan yhdyshenkilö
Kirsi Haakana
kirsi.haakana at elisanet.fi
 

H.M.

email lähetä | tulosta

Piirit ja osastot
Jyväskylä


*
Tiesitkö että...

Punainen Risti pyrkii lievittämään ihmisten kärsimyksiä pelkästään avun tarpeen, ei kansallisuuden, uskonnon, rodun, poliittisten mielipiteiden tai yhteiskunnallisen aseman perusteella. Se antaa etusijan niille, jotka ovat suurimmassa hädässä.

Tasapuolisuuden periaate

 
 

Olemme osa Vapaaehtoista pelastuspalvelua