DSC_0954.JPG
Kilpailujoukkue FACE 2010 kilpailussa

Valokuvia kilpailusta, katso tästä.

Jyväskylän osaston ensiavun kilpailuryhmä Afrikan Tähti

Joukkueemme Afrikan Tähti osallistui 9.5.2009 Länsi-Suomen piirinmestaruuskilpailuihin. Joonas oli kilpailuiden aikana Afrikassa työharjoittelussa, joten hän ei päässyt mukaan kilpailuihin. Nimesimme ryhmän Afrikan Tähdeksi siinä toivossa, että voittaisimme piirinmestaruuden ja pääsisimme suomenmestaruuskilpailuihin, joihin Joonaskin ehtisi täydentämään joukkuetta. Vaikka kilpailimme vajaalla joukkueella, voitto heltisi ja aloitimme valmistautumisen SM-kisoihin.

Ensiavun SM-kilpailut järjestettiin Porin Yyterissä 12.–14.6.2009. Ahkeran harjoittelun ja hyvin toimivan ryhmän ansiosta voitimme aikuisten sarjan. Palkinnoksi voitosta pääsimme edustamaan Suomea ensiavun EM-kilpailuihin (First Aid Convention in Europe = FACE 2010) Serbian Belgradiin 8.–11.7.2010.

DSC_0488.JPG 

Afrikan Tähden jäsenet ovat:

Jussi Mansikkaviita, ryhmänjohtaja

Jussi on aloittanut ensiapuharrastuksensa Jyväskylän osaston nuorisoryhmässä vuonna 1995. Jussi on suorittanut EA 3-, ensivaste-, ryhmänjohtaja- sekä ensiapumuodostelmanjohtajakurssit. Lisäksi hän on Vapepan eli Vapaaehtoisen pelastuspalvelun etsintä- ja viestikouluttaja. Jussi työskentelee kuljetussuunnittelijana ja toimii myös aktiivisesti VPK:ssa asuinpaikkakunnallaan Iitissä. Jussi on toiminut ryhmänjohtajana useissa ensiapukilpailuissa ja voittanut joukkueidensa kanssa mm. kolme suomenmestaruutta ja yhden SM-pronssin. Lisäksi hän on osallistunut ensiavun EM-kisoihin vuonna 2004.

Kirsi Haakana

Luokanopettajana työskentelevä Kirsi on aloittanut ensiapuryhmätoiminnan vuonna 1995 Kiteellä. Vuonna 2000 Kirsi siirtyi Jyväskylän ensiapuryhmään. Ensiaputaidoissa hän on kouluttautunut EA 3- ja ensivastetasolle asti ja käynyt ryhmänjohtajakurssin. Kirsi toimii myös henkisen tuen kouluttajana. Ensiavun SM-kilpailuissa Kirsi on ollut kaksi kertaa voittajajoukkueessa ja kerran pronssijoukkueessa. Lisäksi hän on osallistunut vuonna 2004 ensiavun EM-kilpailuihin, joissa joukkue saavutti yhdeksännen sijan.

Joonas Kiili

Joonas on opiskelija, joka on tullut mukaan Jyväskylän ensiapuryhmän toimintaan vuonna 2005. Ensiapukoulutuksista hän on käynyt EA 3- ja ensivastekurssit. SM-tasoisissa ensiapukilpailuissa Joonas on ollut kerran pronssijoukkueessa vuonna 2007 sekä voittajajoukkueessa vuonna 2009.

Antti Koskinen

Antti on sähköasentaja, joka on aloittanut ensiapuryhmässä vuonna 1998 Petäjävedellä, minkä jälkeen hän on toiminut SPR Säynätsalon ensiapuryhmässä ennen Jyväskylän osastoon siirtymistään. Antti on käynyt EA 3-, ryhmänjohtaja- ja ensiapumuodostelmienjohtajakurssit. Lisäksi hän on Vapepan viesti- ja etsintäkouluttaja. Antti toimii aktiivisesti myös Lievestuoreen VPK:ssa ja on käynyt palokunnan ensivastekurssin. Antti ei ole aikaisemmin kilpaillut ensiapukilpailuissa, mutta hän on ollut joukkueessa, joka voitti palokuntien Liekki-kilpailuissa pronssia vuonna 2005. Lisäksi hän on voittanut hopeaa ensimmäisellä luokalla hiihtokilpailussa.

Henna Mansikkaviita

Optometristina työskentelevä Henna on aloittanut ensiapuharrastuksen vuonna 1995 Jalasjärven varhaisnuorisoryhmässä. Vuosina 2006-2009 hän oli mukana Oulun ensiapuryhmässä ja vuodesta 2009 lähtien Henna on kuulunut Jyväskylän osaston ensiapuryhmään. Ensiapukoulutuksia hän on käynyt EA 3- ja ensivastekursseihin saakka. Henna on kokenut kilpailija ensiapukilpailuissa ja hän on joukkueensa mukana voittanut kolmesti suomenmestaruuden ja kerran hopeaa. Lisäksi Henna on ollut vuonna 2003 ensiavun EM-kilpailuissa, jossa joukkue voitti nuorten sarjan.

Satu Mansikkaviita

Satu on diplomi-insinööri, mutta hoitaa tällä hetkellä kotona pientä poikaansa. Satu on aloittanut ensiaputoiminnan Vaajakosken ensiapuryhmässä vuonna 1999 ja siirtynyt Jyväskylän ensiapuryhmään vuonna 2006. Ensiapukoulutuksia hän on käynyt EA 3- ja ensivastekursseihin saakka. Satu on ollut kahdesti voittajajoukkueessa ja kerran pronssijoukkueessa ensiavun SM-kilpailuissa.

DSC_0514.JPG 

Joukkueen valmentajat:

Tero Mansikkaviita

Tero on koulutukseltaan ensihoitaja (AMK). Tero on aloittanut ensiapuryhmätoiminnan Vaajakosken ensiapuryhmässä vuonna 1999 ja käynyt SPR:n järjestämät ensiapukurssit EA 3- ja ensivastekursseihin saakka ennen ensihoitajaksi valmistumistaan. Tero on joukkueensa kanssa voittanut kerran ensiavun SM-tittelin aikuisten sarjassa sekä saanut kerran pronssimitalin ensivastesarjassa. Lisäksi hän on ollut edustamassa Suomea ensiavun EM-kilpailuissa vuonna 2006 Vaajakosken osaston kilpailuryhmän kanssa.

Anu Oikarinen

Sairaanhoitajana työskentelevä Anu on kilpailujoukkueemme toinen valmentaja. Anu on tullut mukaan ensiapuryhmän toimintaan vuonna 2001. SPR:n koulutuksia hän on käynyt EA 3-tasolle saakka. Anu kuului Yyterissä vuonna 2009 suomenmestaruuden voittaneeseen joukkueeseen, mutta sairaanhoidon ammattilaisena hänellä ei ole osallistumisoikeutta EM-kilpailuissa.

DSC_0538.JPG 

DSC_0556.JPG 

Ryhmämme sponsorit:

Kiitos kaikille tukijoillemme ja kannustajillemme!

Sponsorit:

 

Kilpailun tulokset:

 

1     United Kingdom     2423

2     Slovenia     2368

3     Ireland     2324

4     Bulgaria     2320

5     Italy     2238

6     Austria     2237

7     Slovakia     2181

8     Croatia     2178

9     Armenia     2155

10     FYR Macedonia     2127

11     Bosnia and Herzegovina     2117

12     Norway     2108

13     Switzerland     2087

14     Netherlands     2064

15     Belgium     2056

16     Romania     2034

17     Germany II     1999

18     Germany I     1984

19     Finland     1961

20     Spain     1933

21     Poland     1926

22     Czech Republic     1924

23     Monaco     1875

24     Latvia     1873

25     Sweden     1870

26     France     1792

27     Hungary     1534

 

Valokuvia kilpailusta, katso tästä.