Joutsan osasto - toimintaa 4-tien varrella Keski-Suomessa

Joutsa sijaitsee vilkkaan 4-tien varrella. Vilkas ja aktiivinen paikkakunta tuo meille SPR:n osastona valmiushaasteet mitä erilaisimpien tapahtumien varalle.

Osastomme voimavarat - ja haasteet - lisääntyivät vuoden 2009 alussa, jolloin Luhangan osasto yhdistettiin Joutsan osastoon.

Paikkakuntamme sijainti edellyttää myös yhteistyötä naapuriosastojemme kanssa. Sitä teemme Hartolan, Leivonmäen, Toivakan ja Kangasniemen osastojen kanssa.

Ensiapukoulutus on lisääntynyt viime vuosina. Olemme kouluttaneet kaksi ensiapukouluttajaa (v. 2006 ja 2009), jotta voimme vastata paikallisen ensiapukoulutuksen tarpeiseen seutukunnalla myös tulevaisuudessa.

Joutsaan on saatu koulutettua keväällä 2010 Punaisen Ristin ensiapuryhmä. Toiminnassa mukana 12 vapaaehtoista.