kerääjäkolmikko.jpg
                 ENSIKERTALAISENA OPERAATIO NÄLKÄPÄIVÄSSÄ

Ensi kertaa Operaatio Nälkäpäivään
osallistuneen
PETRA NYKÄSEN mietteitä.

Nälkäpäiväkeräys tuntui hyvältä keinolta ottaa osaa hyväntekeväisyystoimintaan. Tuli hyvä mieli, kun tiesi tehneensä jotakin konkreettista hyvän asian eteen.
Nykyään olen pohtinut enemmän sitä, kuinka huonosti asiat jossain päin maailmaa ovat, ja kuinka me elämme täällä hyvinvointivaltiossa yltäkylläisyydessä, silti valittaen pienistä epäkohdista joihin törmäämme.
Jotkut joutuvat tulemaan toimeen todella vähällä, joten meidän tulisi olla kiitollisia kaikesta saamastamme.
Meillä on asiat hyvin; toisaalta on paljon kärsimystä ja tuskaa.

Nuo asiat toimivat motivaationani ilmoittautua kerääjäksi.
Nälkäpäivässä minua kiehtoi myös sen sosiaalinen aspekti; ajattelin, että siinä pääsee vuorovaikutukseen ihmisten kanssa mukavalla tavalla.
Ja tottahan tuo olikin!
Kahden tunnin aikana tuli kohdattua paljon erilaisia ihmisiä, joista osan kanssa tuli vaihdettua useampikin sana.
Kiitin jokaista lahjoittajaa ja niille, jotka pahoittelivat osallistumistansa vain vähäisellä summalla, sanoin, että pienistä teoista ne suuret asiat muodostuvat.

Oli kiva päästä kommunikoimaan ihmisten kanssa hyvän asian tiimoilta.
Huomiota kiinnitin eritoten siihen, että pienet lapset olivat hyvin innokkaita laittamaan rahaa tonkkaan.
Moni lapsi sai vanhempansa kääntymään takaisin lahjoitttaakseen rahaa.
Suurin osa lapsista kysyi itse vanhemmiltaan:
"Osallistutaanko Nälkäpäiväkeräykseen?"
He halusivat myös tulla itse pudottamaan rahan rakoseen.
Pienille lahjoittajille annoin Kiitos-tarran, jonka he ottivat iloisina vastaan.
Halusin heidän tietävän, että he olivat juuri tehneet hyvän teon.

iso kiitos.jpg