
Punainen Risti määrittelee toimintansa visioin:
Olemme rohkea ja luotettava auttaja kotona ja maailmalla.
Sen toiminta-ajatus on: Autamme yhdessä avun tarpeessa olevia ihmisiä.
Punaisen Ristin Pieksämäen osasto on nyt toiminut kaksi vuotta. Sen taustalla on Pieksämäen kaupungin ja maalaiskunnan, Jäppilän ja Virtasalmen osastojen
60-vuotinen historia. Punaisen Ristin Pieksämäen osaston vahvuus on sen vapaaehtoisissa toimijoissa. Meillä on valmius auttaa onnettomuuksissa ja katastrofeissa lähellä ja kaukana. Se valmius testattiin viimeksi syksyn nälkäpäiväkeräyksessä, joka tuotti 11 300 euroa eli 0,34 euroa/ asukas.
Keräyksen toteuttamiseen osallistui 134 vapaaehtoista.
On hienoa, että vapaaehtoiset löytävät sisäisen kipinän auttaa toisia ihmisiä.
Sosiaali- ja ystäväpalvelutoiminta vahvistaa terveyttä ja turvallisuutta luoden sisiaalista vuorovaikutusta ja aitoja ihmisten kohtaamisia.
Punaisen Ristin sydän sykkii aidoimmillaan siellä, ystävät kohtaavat tai missä kerhot kokoontuvat vapaaehtoisten ohjaajiensa kanssa.
Ystävätoiminta on yksi vetovoimaisimmista vapaaehtoistyön muodoista myös meidän osastossa.
Ensiapuryhmä ja osastomme ensiapukouluttajien työ omalta osaltaan luovat edellytyksiä kansalaisten auttamisvalmiuteen onnettomuustilanteissa.
Säännölliset verenluovutustilaisuudet antavat mahdollisuuden kansalaisille osallistua auttamiseen hyvin konkreettisella tavalla.
Punaisen Ristin osasto haluaa olla hyvä ja osallistuva kumppani paikkakunnalla niin viranomaisverkoston kuin vapaaehtoisen järjestökentän kanssa.
Kouluyhteistyö Pieksämäellä on ollut luontevaa, se on nälkäpäiväkeräyksen lisäksi myös monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuuskasvatusta. Nuorissa on tulevaisuus. Tulevana toimintavuonna Pieksämäen osasto panostaa nuorisotoiminnan virittämiseen. Nuoriso näkyy myös tulevan ystävänpäivän tapahtumissa.
Uuden osaston toiminta käynnistyi ongelmitta. Olemme luoneet osaston toimintakulttuurin. Haluamme vaikuttaa inhimillisyyden, vapaaehtoisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi.
Olen toiminut puheenjohtajana kahdenkymmenen vuoden aikana Pieksämäen maalaiskunnan, Pieksänmaan ja nyt Pieksämäen osastossa.
Nyt saan luovuttaa osaston puheenjohtajan tehtävän Minna Niemelle /
ent. Pitkänen ), jonka Pieksämäen osaston syyskokous valitsi uudeksi Pieksämäen osaston puheenjohtajaksi, osaston varapuheenjohtajana jatkaa
Mirja Kovanen.
Toivotan uudelle puheenjohtajalle aatteen paloa, intoa ja rohkeutta kehittää osaston toimintaa ja näkyvyyttä Pieksämäellä. Punainen Risti on hieno järjestö, sillä on selkeä vapaaehtoisen auttamisen tehtävä.
Punaisella Ristillä on periaatteissa kirjatut luovuttamattomat arvot.
Kiitän osastoa, sen lukuisia jäseniä, upeita vapaaehtoistoimijoita monissa eri tehtävissä ja hallitustyöskentelyssä mukana olleita aktiiveja.
Puheenjohtajana on ollut helppo toimia, meillä on vahva keskustelun kulttuuri ja tekemisen meininki, joka suuntautuu eteenpäin.
Autamme tulevaisuudessakin avun tarpeessa olevia ihmisiä.
Toivotan Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta.
Jyrki koskela




