| Hakuaika | - | ||
| Paikkakunta | Espoo |
Haluatko edistää moniarvoista yhteiskuntaa? Haluatko olla mukana rasismin vastaisessa toiminnassa? Oletko kiinnostunut erilaisista kulttuureista? Liity mukaan Punaisen Ristin monilukuiseen joukkoon.
Haemme vapaaehtoisia Tapiolan osastoon tekemään monikulttuurista työtä maahanmuuttajien parissa.
Tule mukaan Tapiolan osaston monikulttuurisuustiimiin! Tiimissämme on jo muutama jäsen, mutta isommalla porukalla saamme enemmän aikaan.
Tiimin tehtäviin kuuluu kartoittaa alueellisia tarpeita, suunnitella alueellista toimintaa, luoda verkostoja sekä koordinoida toimintaa. Olemme aiemmin ylläpitäneet muun muassa suomen kielen keskustelukerhoa, maahanmuuttajien kokki- ja puutarhakerhoa sekä lasten LäksyHelppiä. Rasisminvastainen päivä maaliskuussa on myös tärkeä vuosittainen kampanja, jossa Tapiolan osasto olisi mielellään mukana. Punainen risti tekee aktiivista työtä maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseksi sekä suvaitsevaisuuden ja moniarvoisuuden lisäämiseksi yhteiskunnassa. Tule mukaan vaikuttamaan!
Hakijalta toivotaan suomen ja englannin kielen kirjallista ja suullista taitoa, perus atk–taitoja sekä kykyä tiimityöskentelyyn.
Mikäli kiinnostuit tästä, soita Anna Lujaselle (040-5274734) ja kerro hieman itsestäsi tai laita sähköpostia osoitteeseen tiedotus (at) spr-tapiola.org.
