ENSIAPURYHMÄ 

Ensiapuryhmä kokoontuu kerran viikossa ryhmäiltoihin joissa harjoitellaan erilaisia ensiapuun ja vapaaehtoiseen pelastuspalveluun liittyviä asioita. Jokaisella illalla on oma teemansa, kuten hätäensiapu, vammapotilaat, alkusammutus, etsintä tai ensihuolto. Myös pelkkiä harjoituksia järjestetään usein, mahdollisuuksien mukaan muiden ryhmien kanssa yhteistyönä (toiset toimivat potilaina, toiset antavat ensiavun). Ryhmäiltoja vetävät usein omat ryhmäläiset, kukin suuntautuneisuutensa ja halujensa mukaan, mutta myös ulkopuolisia asiantuntijoita on kutsuttu, esim. poliisista.

Ensiapuryhmään ovat kaikki tervetulleita riippumatta iästä ja aikaisemmasta ensiapukoulutuksesta. Ryhmäämme kuuluu tälläkin hetkellä kaiken ikäisiä nuorista eläkeläisiin. Ryhmäläisiä koulutetaan jokaisen tarpeiden ja halujen mukaisesti: perinteisten ensiapukurssien lisäksi Punaisella Ristillä on tarjolla mm. radiopuhelin-, ensihuolto- ja etsintäkursseja.

Ryhmän toiminta ei rajoitu pelkästään viikottaisiin tapaamisiin. Välillä virkistäydymme yhteisten viikonloppujen, saunailtojen tai juhlien merkeissä. Pikkujoulut ja kauden päättäjäiset on myös tapana järjestää vuosittain. Meillä on yhdessä kivaa!

Lisätietoja ensiapuryhmämme toiminnasta saat lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: lounais-espoo@redcross.fi

 

ryhma.jpg