Pidätkö runoista, niiden lukemisesta, kuuntelemisesta tai oletko pöytälaatikkorunoilija? Kaikille senioreille avoin runopiiri kokoontuu torstaisin kerran kuussa. Ruonojen värikkääseen maailmaan sukellamme Kallio-Käpylän osaston seniorivapaaehtoisen, Katin opastuksella.
Runopiirin ohjelmassa on ryhmäläisten lempirunoilijoiden tuotantoon tutustuminen ja runojen ääneen lukeminen. Runopiirin periaatteena on ettemme arvostele toistemme ajatuksia emmekä toistemme runoja, koska kaikki näkemykset ovat oikeita ja tärkeitä.
Runopiirissä voit heittää turhan itsekritiikin pois ja kaivaa esiin omat kirjoituksesi.
Tähän mennessä tutustumisen kohteena ovat olleet Arvo Turtiaisen, Katri Valan, Tommy Tabermannin, Lauri Pohjanpään, Aale Tynnin, Eino Leinon, Edith Södergranin, Lauri Viidan ja Aila Meriluodon tuotanto ja elämän vaiheet.
Osastomme runopiirin vetäjä Kati on harrastanut runoutta 20 vuotta. Mukaan mahtuu esiintymismatkoja lausujana ja jokunen palkintokin. Nyt, pari vuotta sitten eläkkeelle jääneenä hän haluaa jakaa rakkautensa runouteen, muiden senioreiden kanssa. Kannustava ja empaattinen Kati painottaa että kaikki runot ovat tärkeitä. Halukkaat runopiirin jäsenet ovat myös tervetulleita esittämään lausuntaa seniorikahvilaan (torstaisin klo 13-15).
RUNOUTTA JA TAUKOJUMPPAA
Kati haluaa jakaa myös toisen intohimonsa ja sen tuottaman mielihyvän, nimittäin jumppaamisen. Jonkin verran aiheeseen liittyvää opiskelua ja niinikään 20 vuotta harrastuskokemusta antaa hyvät eväät. Alku- ja loppujumppa tuolilla istuen tai kepit apuna, virittää hauskasti tunnelmaan.
Miehet ja naiset, tervetuloa!
Ystävällisin terveisin:
Kati Liira,
runo- ja jumppapiirin vetäjä
kaarina.jaakkonen(at)pp.inet.fi
Punainen Risti, Kallio-Käpylän osasto
Hämeentie 85-89, 00550 Helsinki
(Sturenkadun ja Hämeentien risteyksessä)
RUNOPIIRISSÄ OVAT VIERAILLEET MM.
- Filosofian maisteri, äidinkielen opettaja Hilaria Vesikivi. Aiheena eestiläinen kirjailija Ellen Niitistä ja hänen tuotannostaan. Ellen Niit on 2007 kuolleen Jaan Krossin leski.
- Runoilija kirjailija Riina Katajavuori
Kevään 2008 aikana runopiiri kokoontui seuraavasti: helmikuussa:12.2. ja 26.2. Maaliskuussa: 11.3. ja 25.3. Huhtikuussa: 8.4. ja 22.4. Toukokuussa: 6.5. ja 20.5.
