
Mistä sait idean runo- ja jumppapiirin vetämiseen?
Eläkkeelle jäätyäni halusin jotain aktiivista toimintaa päivieni iloksi. Menin ystävä- ja vapaehtoistoiminnan kursille. Viimeisellä tunnilla päästiin tutustumaan Punaisen Ristin Kallio-Käpylän osaston toimintaan. Siellä ryhmien yhteyshenkilöt pitivät mielenkiintoiset esitelmät käytännön työstä. Kari Kotilan esitelmä seniorityöstä sai mielessäni itämään jotakin idean poikasta runopiirin perustamiseen. Soitin sitten hänelle ja tässä sitä ollaan kertomassa kokemuksista. Kari on tukenut ja auttanut käytännön järjestelyissä.
Mitä runopiirin vetäminen antaa Sinulle?
Runopiirin on tullut ikinuoria innostuneita senioreita. Jotka jakavat energiaa ja huumoria minulle ja koko ryhmälle. Mietin usein että olisinpa yhtä nuorekas heidän iässään. Sielu saa sieltä joka kerralla lisähappea arkiseen jaksamiseen.
Mitä odotuksia Sinulla oli ryhmän toiminnan suhteen?
Toivoin tapaavani innostuneita senioreita joita kiinnostavat runot ja yhdessäolo.
Mitä haluat sanoa senioreille jotka miettivät mukaan tulemista?
Tervetuloa runopiiriin sinä joka olet kansakoulussa viimeksi lukenut tai esittänyt koulun juhlissa runoja tai olet kirjoittanut niitä pöytälaatikkoon. Voisit lukea runojasi meille. Jos sinullekin on jäänyt sydämen sopukkaan kolo runoille ja haluaisit avata sen, niin tuleppa kuulolle. Meillä ei ole ollenkaan kynnystä jonka yli ei pääsisi. Se on vain meidän oman mielikuvamme tuottama este.
Runot puhuttelevat meitä jokaista omalla tavallaan. Sen mitä runoilija on saanut kirjoitettua meille, me tulkitsemme oman kokemuksemme ja eletyn elämämme kautta. Ei ole absoluuttista oikeata ja väärä runojen tulkintaa. Voin kertoa esim. Raijasta joka tuli ensimmäiseen runopiiriin ja luki ääneen Et-lehdestä löytämänsä runon "sängyn pohjalle jäämisestä", hän ei sinne jäänyt vaan on innokkain piiriläinen. Tee sinäkin samoin ja tule virkistäytymään runojen moniselitteiseen maailmaan.
Myös oma runoharrastukseni on ollut säästöliekillä useamman vuoden. Työelämä vei viime aikoina kaiken energian. Nuorempana sitä jaksoikin enemmän osallistua runojen lukemiseen ja esittämiseen. Runoista olen saanut sielulle happea ja jotenkin mutkan kautta ne ovat avartaneet omia ajatuksiani siinä elämän tilanteessa kun olen niitä lukenut.
Jos jumppa-sana peloittelee runopiiriläisiä, niin turha säikähtää. Emme harrasta hikijumppaa, vaan pieniä leikkejä tai venyttelemme itsemme energisiksi. Näin veri rupeaa kiertämään ja aivonystyrät tulevat virkeiksi ottamaan runot vastaan sen hetkiseen mielentilaan sekä avaamaan uusia näköaloja niiden kautta. Vanha sanonta - "vierivät kivet evät sammaloidu" - pitää edelleen paikkansa.
Tervetuloa mukaan kaikki seniorit!
Terveisin Kati
Punaisen Ristin Kallio-Käpylän osaston runo- ja jumppapiirin vetäjä.
Tiedustelut runo- ja jumppapiirin toiminnasta voit osoittaa suoraan Katille sähköpostitse jos mahdollista. Muussa tapauksessa puhelimitse.
sähköposti: ka.jaakkonen(at)saunalahti.fi
puhelinnumero: 050 511 5243
Runo- ja jumppapiiri kokoontuu osastomme toimitilalla.
TÄSTÄ klikkaamalla saat ohjeet toimitilallemme saapumisesta.
