Ensiapuryhmässä pääset opettelemaan ja kertaamaan jokaiselle kansalaiselle
tärkeitä ensiaputaitoja. Me aloitamme perusteista ja syvennämme osaamista
ajan myötä. Tutustu ohjelmaamme ja katso myös millaista koulutusta tarjoamme
Ryhmäläiset pääsevät kokeilemaan taitojaan käytännössä päivystyksissä ja
ollessaan viranomaisten apuna vapaaehtoisen pelastuspalvelun tehtävissä.
Vilkaise myös muistoja ja kuvia toiminnastamme vuosien varrelta.
En minä mitään osaa!
Ei kukaan ole seppä syntyessään. Perusensiapu on yksinkertaista ja
harjoittelemalla sen oppii varmasti jokainen.
Oppia saa ryhmäilloissa ja kursseilla.
Ryhmässämme on mukana niin vasta-alkajia kuin alan ammattilaisiakin,
kaikille riittää tekemistä ja oppimista. Tuemme ja autamme toinen toisiamme ja harjoittelemme leppoisassa hengessä.
En minä millään ehdi!
Ryhmäiltoja on kaksi kertaa kuussa, niihin voi osallistua aina silloin kun omat
menot antavat periksi. Tiiviimpää opetusta saa leireiltä ja kursseilta, jotka
ovat usein viikonloppuisin. Ja jos maanantait eivät millään sovi, niin tutustu
alueen muiden ensiapuryhmien toimintaan.
Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu eli
VaPepa
Pelastuspalvelun kurssit käyneet ryhmäläiset muodostavat hälytysryhmän,
jonka viranomaiset voivat tarvittaessa hälyttää apuun.
Hälytyksiä on noin pari kertaa vuodessa ja ne ovat useimmiten kadonneen
henkilön etsintöjä. Hälytysryhmään pääsee kun on käynyt pelastuspalvelun
peruskurssin sekä etsintä- ja viestikurssin.
Postia ryhmänjohtajalle ear.info@saunalahti.fi
Päivitetty 1.1.2012
