LäksyHelppi

Koululaisten läksykerho Herttoniemenrannan ala-asteella
 
Vapaaehtoiset  ohjaajat auttavat peruskouluikäisiä lapsia ja nuoria kotitehtävien tekemisessä. 
Läksykerhotoiminta on kohdennettu erityisesti maahanmuuttajataustaisille nuorille, mutta kaikki taustaan katsomatta ovat tervetulleita kerhoihin. Hankkeella pyritään ehkäisemään syrjäytymistä ja parantamaan motivaatiota koulunkäyntiin.
 
Lasten ja nuorten kielellinen ja kulttuurinen kotoutuminen vahvistuu läksyjen teon, pelaamisen, leikkimisen ja aikuisen tuen avulla. Läksykerhoissa niin oppilaat kuin vapaaehtoiset saavat onnistumisen ja oppimisen kokemuksia.
 
Tule mukaan ja auta oppimaan!
 
Läksykerhojen vapaaehtoiset ohjaajat koulutetaan ja heille  järjestetään yhteisiä tapaamisia ja koulutusiltoja. Vapaaehtoisena pärjää tavallisin taidoin, ja tärkeintä on halu auttaa ja kannustaa.  
 
Lisätietoa ohjaajakoulutuksista:
 
Elina Leinonen, projektikoordinaattori, elina.leinonen@redcross.fi  0400 232354


LäksyHelppi  on Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piirin sekä HOK-Elannon nuorisoprojekti vuosina 2009 - 2011.
http://www.vastuutekoja.fi/