Punaisen Ristin Vesilahden osasto on perustettu vuonna 1950. Itse asiassa silloin perustettiin ajan hengen mukaisesti kuntaan kaksi osastoa, eli Vesilahden osasto ja Länsi-Vesilahden osasto. Osastot kuitenkin yhdistettiin yhdeksi Vesilahden osastoksi jo vuonna 1961.
Ensiapuryhmätoiminta käynnistyi 1963 Onkemäellä ja Narvassa. Myös Kirkonkylään ja Ylämäelle perustettiin ryhmät, mutta näillä kylillä toiminta ei saanut oikein tuulta purjeisiinsa siinä vaiheessa. 70-luvun lopulla perustettiin kuitenkin Kirkonkylään ensiapuryhmä uudelleen ja toiminta lähti hyvin käyntiin. Vuosien varrella ryhmätoiminta hieman hiipui ja tällä hetkellä kunnassa toimiikin yksi ensiapuryhmä. Uusien tilojen ja ihmisten voimin toiminta on nyt kääntynyt vahvaan nousuun.
Nuorisotoiminta alkoi 70-luvulla ja aluksi se tapahtui ensiapuryhmätoiminnan kyljessä. Vuosikymmenen lopulla perustettiin sitten oma erillinen nuorisoryhmä Onkemäelle, missä se jatkuikin aktiivisena pitkälle 90-luvun puolelle asti. Välillä toiminta pääsi hiipumaan vetäjien puutteen vuoksi, mutta on tällä hetkellä jälleen vahvassa nousussa.
Osaston jäsenmäärä on tällä hetkellä hieman päälle 130 jäsenen. Aktiivisten toimijoiden määrä on noin 30 henkeä. Olemme siis pieni, mutta tällä hetkellä vireä osasto, joka ottaa mielellään uusia toimijoita ja jäseniä mukaan.
