Ryhmä on perustettu vuonna 1965. Tällä hetkellä toiminnassa on mukana toistakymmentä aktiivista jäsentä. Harjoitusilloissa käy myös henkilöitä Viialasta ja Kylmäkoskelta, koska heillä ei ole omaa ensiapuryhmää.
Ryhmä kokoontuu parillisilla viikoilla omiin harjoituksiin/teemailtoihin, joista ilmoitellaan myös paikallislehden seurapalstalla.
Jäsenet käyvät erilaisia ensiapuun ja vapaaehtoiseen pelastuspalveluun liittyviä kursseja sekä osallistuvat osaston ja piirin järjestämiin tapahtumiin. Erilaisten tapahtumien ensiapupäivystystehtävät kuuluvat olennaisena osana toimintaan. Oman halukkuuden mukaan ryhmäläiset osallistuvat myös kadonneiden henkilöiden etsintään Vapaaehtoisen pelastuspalvelun puitteissa. Lisätietoja aluetoimikunnan toiminnasta saat osoitteesta http://yhdistykset-akaa.fi/vapepa.
Alueyhteistyötä teemme Lounais-Hämeen muiden osastojen kanssa. Näitä ovat Valkeakoski, Viiala, Urjala, Kalvola, Vesilahti, Humppila, Tammela, Jokioinen ja Forssa. Alueyhteistyön puitteissa järjestämme erilaisia harjoituksia sekä koulutusta.
Toimintaan mukaan ovat tervetulleita kaikki 18 vuotta täyttäneet henkilöt, jotka ovat kiinnostuneita ensiavusta ja/tai vapaaehtoisesta pelastuspalvelusta. Myös kaikki 16 vuotta täyttäneet henkilöt voivat tulla ryhmäiltoihin harjoittelemaan ja oppimaan uusia taitoja. Varsinaisiin päivystyksiin pääsee harjoittelijaksi kunhan on käynyt vaaditut koulutukset.
Ensiapuryhmätoiminta on aikuisen henkilön monipuolista, edullista ja elämänläheistä harrastustoimintaa, jota tehdään iloisten ja samanhenkisten ihmisten parissa. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan toimintaamme!
.jpg)
Kevään 2012 harjoituskalenteri:
(paikkana Syke, jos ei muutoin ilmoitettu)
aika klo 18.00
| pvm | harjoitus | vastaava |
| 11.1. | Kevätkauden suunnittelu | koko ryhmä |
| 25.1. | Kalustoinventaario | Leila ja Sipa |
| 8.2. | Ensiapu II-kurssi, hätäea-kertaus | Soile Wilén |
| 22.2. | Ensiapu II-kurssi, monivammapotilas ja viranomaisyhteistyö | Soile Wilén |
| 7.3. | Elvytys | Veijo Vasama |
| 21.3. | Ensiapu II-kurssi, lämpösairaudet, hypotermia ja paleltumat | Soile Wilén |
| 4.4. | Ensiapu II-kurssi, erityistoiveet ja loppuharjoitus | Soile Wilén |
| 18.4. | Yhteistoimintaharjoitus | Urjala |
| 2.5. | Valmistautuminen kesän päivystyksiin, tarvikkeisiin ja mittareihin tutustuminen | Leila ja Tarja |
| 16.5. | Kevättalkoot ja kauden päättäjäiset Arjalassa | Sipa |
