Kuva: Liisa Flinck-Vasama
TERVETULOA TUTUSTUMAAN
Tampuri on Suomen Punaisen Ristin Tampereen osaston vapaaehtoistoiminnan keskus. Se sijaitsee pääkirjasto Metson läheisyydessä Puutarhakadun kulmassa, katuosoite on Mustanlahdenkatu 24.
Kenelle Tampuri on tarkoitettu?
Tampuri on olohuone kaikenikäisille. Olet tervetullut yksin tai yhdessä juttelemaan, kahvittelemaan tai vaikkapa lehteä lukemaan. Kerran viikossa on varattu aikaa myös perheen pienimmille oman aikuisen kera. Terveysneuvontaa ja verenpaineen mittausta on tarjolla kerran kuussa Terveyspisteessä. Tampurissa voit toimia erilaisissa harrastusryhmissä eikä osallistuminen edellytä SPR:n jäsenyyttä. Vapaaehtoisille on monenlaista tehtävää: oman kiinnostuksen mukaan voit esimerkiksi olla ryhmän vetäjänä tai avustaa keräys- ja myyntitapahtumissa. Tampurin seinät ovat vuokrattavaa tilaa taiteilijoille.
Miten Tampuri palvelee?
Tampurissa järjestetään ensiapu- ja ystävätoiminnan kursseja sekä yleisöluentoja. Täältä voit ostaa myös erilaisia SPR-tuotteita. Kirpputorille voit tulla tekemään löytöjä. Myydyistä tuotteista saadut tuotot käytetään vapaaehtoistoiminnan tukemiseen.
Tampurin tapahtumista ilmoitetaan säännöllisesti Tamperelaisen lauantainumerossa. Tampurista saat tietoa SPR:n Tampereen osaston maksullisista kotihoitopalveluista sekä laajemmin Suomen Punaisen Ristin toiminnasta.
Tervetuloa tutustumaan!
Ystäväkurssi
Iltakurssi ma 12.3., ke 14.3. ja to 15.2. klo 18-21
Kurssi on Punaisen Ristin jäsenille ilmainen, muille 20 €.
Vapaaehtoisena ystävänä voit vierailla vanhuksen, sairaan tai yksinäisen luona. Voit toimina tunnin pari kerrallaan oman aikataulusi mukaan. Ystävänä toimit ihan tavallisen ihmisen taidoin. Evääksi riittää auttamisen halu. Palkaksi saat hyvän mielen sekä uusia ystäviä ja kokemuksia.
Yksinäisten joulupuuro tarjoillaan Tampurissa ma 19.12. klo 12.00
Tampuri ja Veeran Vanha Vintti suljettuna joulun välipäivät 27. - 31.12.2011
Tampurin puhelin (03) 214 6905
Avoinna ma - pe kello 10.00 - 15.30
Kirpputorille, Veeran Vanha Vintti (Mustanlahdenkatu 24) on sisäänkäynti Puutarhakadun puolelta katutasossa.
Avoinna ma - pe kello 10 - 18 ja la kello 10 - 14 Kirpputorin puh. (03) 222 6290.
tampuri.tampere@tre.redcross.fi
