Netti ja sosiaalinen media ovat tärkeitä työkaluja Punaisen Ristin viestinnässä. Paikallisosastot ja vapaaehtoiset voivat hyötyä netistä monin tavoin toiminnastaan tiedottamisessa, tapahtumien ja kurssien markkinoinnissa, uusien vapaaehtoisten rekrytoinnissa jne.
Näille sivuilla on koottu ohjeita netin ja Facebookin hyödyntämiseen.
Punaisen Ristin verkkomaailma uudistuu
Punaisen Ristin valtakunnallinen verkkosivusto on uudistunut ja löytyy osoitteesta www.punainenristi.fi.
Sivuston rakenne, sisältö ja ilme on muutettu vastaamaan nykypäivän vaatimuksia ja siirretty uudelle tekniselle alustalle.
Punaisen Ristin paikallisosastojen ja piirien sivut ovat toistaiseksi vanhassa paikassa, ja vanhat tutut ohjausosoitteet toimivat. Myös aktiivit-osio sijaitsee vielä nykyisellä sivustolla tutussa paikassa. Vanha sivusto on siis edelleen auki uuden rinnalla, ja kävijät ohjataan tarvittaviin sisältöihin linkityksillä.
Koulutuksia piireille ja osastoille syksyllä
Paikalliset sivut ja aktiivit-osio uudistetaan syksyllä. Piirit kutsuvat vapaaehtoiset koulutuksiin, joissa osastoille on mahdollista rakentaa uudet sivut ja ottaa käyttöön uuden tekniikan tuomat mahdollisuudet entistä vaivattomampaan nettiviestintään.
Nykyisten sivujen materiaaleja voi helposti hyödyntää uusilla sivuilla, joten sivut kannattaa pitää ajan tasalla syksyn koulutuksiin saakka. Osaston, jolla ei vielä ole nettisivuja, ei kuitenkaan enää kannata avata Navigojärjestelmään.
Vapaaehtoisverkko RedNet käyttöön
Punaisen Ristin sivuston tärkeä osa on vapaaehtoisverkko, uudelta nimeltään RedNet, jonka päätoiminnallisuuksia esiteltiin Yleiskokouksessa.
RedNet on vapaaehtoisten ja muiden toimijoiden oma verkkoympäristö, johon voi paitsi rakentaa osastolle kotisivut, myös perustaa ryhmiä, käydä keskusteluja, pitää toimintapäiväkirjaa ja hoitaa osastorekisteriä. RedNetiin perehdytään tarkemmin syksyn koulutuksissa.
Miten RedNetin toteutus etenee?
Tutustu RedNetin aikatauluun ja muihin kysymyksiin ja vastauksiin nettiuudistuksesta
Ota rohkeasti käyttöön Suomen suosituin sosiaalisen median kanava, jota käyttää jo 1,8 miljoonaa suomalaista!
Ohjeita ja vinkkejä löydät täältä
Punainen Risti YouTubessa
YouTube-tililtämme löytyy kampanjoihimme ja opetuskäyttöön tehtyjä videoita, jotka ovat vapaasti kaikkien käytössä. HUOM: Videoita ei pysty YouTubesta lataamaan omalle koneelle. Videoiden esittämiseen vaaditaan siis aina nettiyhteys.
Punaisen Ristin kansainvälisen liiton kokoama Social Media Toolkit (englanniksi), jossa sosiaalisen median kanavat ja käyttömahdollisuudet esitellään lyhyesti. Opas on koottu liiton Our world Your move -kampanjaan 2009.
Valtiovarainministeriö on parhaillaan tekemässä sosiaalisen medin tietoturvaohjetta. Ohjeisiin voi tutustua ja ottaa kantaa ministeriön otakantaa-sivulla.
p. 020 701 2234, emmi.juutilainen(at)punainenristi.fi
Kuva: Aleksi Kinnunen / Ilta-Sanomat
