Vapaaehtoiset ympäri maailman tekevät Punaisen Ristin työn mahdolliseksi.
Vapaaehtoiset ovat Punaisen Ristin voima

Vuosi 2011 on Euroopan vapaaehtoistoiminnan teemavuosi. Sen kunniaksi Punainen Risti nostaa Nälkäpäivänä esiin järjestön todelliset tekijät – vapaaehtoiset.

Punaisen Ristin vahvuus ovat paikalliset vapaaehtoiset. Paikalliset tuntevat oman yhteisönsä, sen toimintatavat, kielen ja ongelmat. He tietävät, millaista apua heidän yhteisönsä tarvitsee ja he osaavat viedä sen tehokkaimmin perille.

Vapaaehtoisten ansiosta Punainen Risti on ensimmäisenä auttamassa, kun jotain sattuu. He myös jäävät auttamaan, kun tv-kamerat sammuvat ja maailman mielenkiinto on jo muualla.

Punainen Risti yksi suurimmista vapaaehtoisjärjestöistä

Punainen Risti toimii 186 maailman maassa ja sillä on yli 100 miljoonaa jäsentä. Punainen Risti onkin yksi maailman suurimmista kansalaisjärjestöistä.

Suomen Punaisella Ristillä on noin 25 000 aktiivista vapaaehtoista, jotka toimivat yli 500 osastossa eri puolilla Suomea. Vapaaehtoiset auttavat Suomessa esimerkiksi onnettomuuksien uhreja antamalla heille henkistä tukea. Vapaaehtoiset etsivät kadonneita, tukevat järkyttyneitä, antavat ensiapua ja ovat ystävinä yksinäisille.

Laaja vapaaehtoisten verkosto Suomessa ja maailmalla mahdollista nopean ja sellaisen avun, jota yhteisö kulloinkin tarvitsee.

Nälkäpäivää ei olisi ilman vapaaehtoisia

Nälkäpäivä sai alkunsa 31. vuotta sitten Pälkäneellä. Keräyksen keksi yksittäinen vapaaehtoinen ja se lähti käyntiin ideasta kerätä varoja Afrikkaan nälänhädän uhreille.

Yhä tänäkin päivänä vapaaehtoiset ovat Nälkäpäivä-keräyksen selkäranka. Keräyksessä on mukana vuosittain yli 20 000 vapaaehtoista. Onnistunut keräys on heidän ansiotaan, ja tämän vuoden teema on kunnianosoitus myös kaikille vapaaehtoisille osallistujille.

 

Kuva: Olav A. Saltbones

nuolioikealle.gif Nälkäpäivän kampanja-aineistoon pääset tutustumaan kirjautumalla sivun oikean reunan kirjautumisikkunasta. Sivun oikean reunan navigaatioon ilmestyy tällöin otsikko "Aineistot", jonka alta kaikki kampanja-aineistot löytyvät.