Lippaat esille - lahjoittajakin voi hyötyä! 

Kotimaan Hyväpäivä-keräyksellä tuetaan terveyspisteitä. Hyväpäivä-keräys kohdistetaan vuonna 2011 osastojen ystävätoimintaan ja terveyspisteisiin. Keräyksen tuotto voidaan käyttää esimerkiksi terveyspisteiden perustamiseen ja välineiden hankkimiseen. Ystävätoiminnassa tuetaan uusien ryhmien aloittamista ja vapaaehtoisten kouluttamista.

Hyväpäivä-keräyksen voi toteuttaa kevään aikana milloin vain, mutta sen valtakunnallinen markkinointi keskittyy toukokuun alkuun. Keräyslippaat ja materiaalit kannattaa kuitenkin pitää esillä tapahtumassa kuin tapahtumassa, esimerkiksi ystäväpäivänä.

Hyväpäivä-keräyksen tuotto tilitetään keskustoimistoon 15.6. mennessä, mahdollinen jälkitilitys viimeistään 15.12.

Tuotto osastojen avustuksiin

Kotimaan keräyksen tuotto jaetaan osastoille pienimuotoisin avustuksin, joiden suuruus määräytyy kertyneiden varojen mukaan. Voitte hakea tukea esimerkiksi uusien terveyspisteiden perustamiseen ja välinehankintoihin, vaikkapa verenpainemittariin tai kävelysauvoihin. Ystävätoimintaan avustuksia myönnetään esimerkiksi uusien ryhmien perustamiseen, koulutuksiin ja ystävätapahtumien järjestämiseen. Hakemuksessa perustellaan paikallinen tarve, ja siitä ilmenee, mitä tuella tehdään sekä kustannusarvio ja osaston omarahoitusosuus.

Avustushakemukset toimitetaan piirin kautta keskustoimiston valmiustiimille 15.2. tai 15.10.2011 mennessä tai 15.2.2012 mennessä.

 

Hyväpäivä-keräyksen tuotto tilitetään osaston viitettä käyttäen keskustoimistoon kotimaan keräyksen tilille Nordea 157230-372730. Varsinaiset tilityslomakkeet lähetetään piirille (tiedon lipaskeräyksen tuotosta sekä selvityksen mahdollisen myynnin tuotosta ja kuluista).

                                         

 

Bannerit

Tästä voitte tallentaa itsellenne Hyväpäivä-keräyksen bannerin vaikkapa sähköpostiallekirjoitukseen.