Saksassa kisattiin ensiavun Euroopan mestaruudesta

Julkaistu 8.7.2009 15:18
Muokattu 8.7.2009 15:53

EM-kisojen tehtävärastit olivat mielenkiintoisia ja monipuolisia.

 

FACE on Punaisen Ristin ensiaputapahtuma, johon kokoontuu vuosittain satoja Punaisen Ristin ensiapuryhmäläisiä joka puolelta Eurooppaa. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin 2.-5.7.  Oldenburgissa, Pohjois-Saksassa.

Neljän päivän aikana oli mahdollisuus kuunnella ensiapuaiheisia luentoja, tutustua Saksan Punaisen Ristin näyttelyyn sekä seurata ensiavun Euroopan mestaruuskilpailua.

Tänä vuonna haastavia ensiaputehtäviä oli ratkomassa 26 joukkuetta. Suomesta ei lähtenyt joukkuetta kisoihin, joten kokosimme yhdeksän hengen ryhmän Länsi-Helsingin ja Tapiolan osastoista tutustuaksemme tapahtumaan.

Innokkaita Suomi-faneja

Ensimmäisen illan grillijuhlassa tunnelma oli alusta alkaen riehakas, kun eri maiden edustajat tutustuivat toisiinsa. Slovakian joukkueen kilpailijat paljastuivat innokkaiksi Suomi-faneiksi ja he osasivat jo monia suomen kielen sanoja.

Joukkueen suomenkielinen tsemppaushuuto oli napattu Nightwish-yhtyeen kappaleesta. Oli siis selvää, että kannattaisimme Slovakian joukkuetta kisapäivänä. Tästä kiitollisina slovakialaiset hankkivat meille perjantain avajaistapahtumaan Suomen lipun, joka takasi meille paljon huomiota.

Niksit talteen ensi vuotta varten

Lauantaina oli antoisaa nähdä eri maiden toimintaa todenmukaisesti lavastetuilla ja monipuolisilla ensiapurasteilla. Rasteja seuratessa vertailimme joukkueiden toimintaa suomalaisiin ensiapukäytäntöihin. Olisi ollut hauska päästä myös itse mukaan kisaamaan! EM-tittelin voitti Serbia, joka myös isännöi FACE 2010 – tapahtumaa ensi kesänä. Serbian EM-kisoissa Suomea edustaa joukkue Jyväskylästä.

Tapahtuma oli sekä meille että uusille slovakialaisille ystävillemme unohtumaton elämys. Pidämme jatkossakin yhteyttä heihin ja olemme jo kutsuneet heidät vierailulle Suomeen.

Lue lisää:

www.face-2009.de/

Suomen ryhmän ottamia matkakuvia:

http://picasaweb.google.fi/ea.haaga/FACE2009OfficialPictures?authkey=Gv1sRgCJmwpNWH5bKOeg#

Teksti: Vesa Kirjavainen ja Sanna Rantanen.

Kuva: Inari Kaustinen