Julkaistu 11.6.2010 10:04
Kesän remonteissa, matkoilla ja mökkilomilla sattuu ja tapahtuu. Punainen Risti on koonnut kesäviettäjille muistilistan kesän tärkeimmistä ensiapuohjeista. Listasta löytyvät ohjeet niin käärmeenpureman, haavojen, naulaan astumisen kuin palovammojenkin hoitoon sekä lista matka-apteekin sisällöstä. Tulosta ohje mukaa ja teippaa vaikka mökin seinään!
Tavallisimpia vaaratilanteita kesänvietossa ovat esim. grillien ja saunan aiheuttamat palovammat, remontoidessa sattuvat tapaturmat kuten liukastumiset ja putoamiset tai terävien esineiden aiheuttamat vammat sekä humalassa hukuksiin joutuminen. Myös lasten hukkumisonnettomuudet ovat valitettavan yleisiä.
- Pienten lasten valvonta veden äärellä on erityisen tärkeää. Lapsi voi hukkua vähäiseenkin veteen, muistuttaa Suomen Punaisen Ristin terveydenhuollon koordinaattori Anja Alila.
Varomaton työkalujen käyttö johtaa myös usein onnettomuuksiin kesämökeillä, mikä näkyy Alilan mukaan lomanviettopaikkakuntien päivystyksissä. Kirveiden ja sahojen kanssa on siis syytä olla tarkkana.
- Remonttihommissa pitää huolehtia myös tarvittavista suojaimista. Alkoholijuomia nautitaan vasta, kun hommat on tehty.
Punainen Risti on mukana kotitapaturmien ehkäisykampanjassa, jonka sivuille on koottu tärkeää tietoa tapaturmien ehkäisystä sekä ohjeita esimerkiksi kesän remonttihommien tekijöille. Sivuihin on tutustua osoitteessa www.kotitapaturma.fi.
Ensiapulaukku mukaan, olinpaikka mieleen
Yllättäviin tilanteisiin varautuminen on oleellinen asia ensiavussa, muistuttavat Punaisen Ristin asiantuntijat.
- Kannattaa pitää huolta, että tietää koordinaattinsa esim. vieraalla mökillä tai lomareissulla. Osoite ja paikkatiedot on hyvä olla tiedossa koko ajan, jotta osaa tarvittaessa kertoa hätäkeskukseen olinpaikkansa, sanoo Alila.
Hätäkeskuslaitoksen karttakoordinaattipalvelusta osoitteessa www.112.fi mökkiläiset, veneilijät ja muuta luonnossa liikkujat voivat etukäteen selvittää tarkan sijaintinsa.
- Vaaratilanteisiin on hyvä varautua myös tallentamalla puhelimeen valmiiksi tärkeät numerot, kuten Myrkytystietokeskus ja lomailupaikkakunnan terveyskeskus ja sairaala, muistuttaa Suomen Punaisen Ristin ensiavun koulutussuunnittelija Mari Kaihovaara.
- Lisäksi on hyvä varmistaa, että joukossa on ensiaputaitoinen ihminen, Kaihovaara lisää.
Kunnollinen ensiapulaukku on tärkeä varuste kesän viettoon. Lisäksi matkalle kannattaa ottaa mukaan pieni matka-apteekki.
Punaisen Ristin verkkokaupasta löytyy useita erilaisia ensiapulaukkuja vaihteleviin tarpeisiin – mökille kannattaa ostaa joka kodin ensiapupaukkaus ja sen lisäksi esimerkiksi punkkipihdit ja kortisonvoide sekä kipu- ja kuumelääkkettä. Verkkokaupassa on saatavilla on myös täydennyspaketti "ensiapukaapin sisältö", jolla päivität lääkekaappiin tarvittavat ensiaputarvikkeet.- Lääkkeet pitää säilyttää lukkojen takana, mutta tarpeet pikkuhaavojen paikkaamiseen tulisi olla paikassa, josta lapsetkin ne löytävät, Anja Alila opastaa.
Rokotuksista kannattaa myös pitää huolta. Jäykkäkouristusrokote kannattaa pitää voimassa ja niille alueille, joilla esiintyy puutiaisaivokuumetta, tulisi ottaa virusrokote.
Alila kehottaakin tutkimaan iltaisin, ettei punkkeja ole kiinnittynyt iholle, ja jos on, paras poistamiskeino on käyttää punkkipihtejä.
Käärmeenpuremissa tulee aina hakeutua hoitoon. Kyypakkauksissa on niin pieni määrä kortisonia, ettei sen vaikutuksen varaan pidä turvautua.
Ja aina kannattaa muistaa pestä käsiä riittävän usein. Näin välttää kesäripulin ja ehkäisee kesäflunssaa tarttumasta eteenpäin. Tarvittaessa voi mökille hankkia myös desinfioivan käsihuuhteen. Punaisen Ristin hygieniaohjeet opastavat oikeaoppisessa käsienpesussa ja aivastelussa.
Miten toimin oikein, jos haaveri sattuu?
Mietitään kuvitteellinen tilanne, jossa pilkotaan puita mökillä, kives lipeää ja viiltää pohkeeseen haavan. Miten toimia?
Haavojen tärkein ensiapu on verenvuoden tyrehdyttäminen. Eli haavaa painetaan voimakkaasti käsillä ja huudetaan samalla muita apuun.
Mökille on toivottavasti hankittu ensiapulaukku, josta löytyy sidetarpeita. Jos haaveri on ollut onnekas ja haava on jäänyt pinnalliseksi, potilas voidaan kuljettaa omin voimin terveyskeskukseen, jonka numero mökkiläisillä oli toivottavasti valmiiksi tallennettuna kännykkäänsä.
Vakavammassa tilanteessa on syytä soittaa viipymättä hätänumeroon 112, josta saa lisäohjeita. Avun saamiseksi paikanpäälle mökin koordinaattien selvittäminen etukäteen on erittäin tärkeää – varsinkaan jos paikalle ei ole selkeitä opasteita.
Kuva: Eerika Tausa-Ollila
