Julkaistu 18.2.2010 13:08
Muokattu 18.2.2010
15:10
Kysy influenssasta -puhelin palvelee viimeistä päivää perjantaina 19. helmikuuta. Puhelimeen on tullut viime viikkoina soittoja harvakseltaan, noin 20-30 puhelua päivässä. Soittajia ovat viime viikkoina askarruttaneet eniten rokotukset, rokotteen turvallisuus ja rokotuspaikat. Puhelin aukesi viime kesänä, jolloin soittajia huoletti itse tauti ja sen oireet. Myös matkustamisesta kysyttiin alkuvaiheessa paljon, kertoo valmiustoiminnan koordinaattori Riitta Bäckman Suomen Punaisesta Rististä.
Puhelimessa on vastattu lähes 10 000 soittajalle. Vastaajina ovat olleet Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiset, joita on ollut tehtävässä kaikkiaan reilut kolmekymmentä.
- Puhelimeen tuli eniten soittoja syksyllä, jolloin Suomessa uutisoitiin vakavia tautitapauksia ja kuolemia, Bäckman kertoo.
- Tällä hetkellä rokotteet ovat ykkösasia soittajien mielessä. Rokotuksista saa nyt hyvin tietoa kunnista, joten puhelimelle ei ole enää tarvetta.
Rokotukset käynnissä
Sikainfluenssarokotuksen ottamista suositellaan edelleen. Rokotuksilla voidaan estää sikainfluenssan toinen aalto, joka asiantuntijoiden mukaan on todennäköinen viimeistään ensi syksynä. Rokotteen ottaminen on tämän kevään ajan maksutonta kaikille Suomessa asuville.
Monet sairastavat sikainfluenssan lievänä, mutta pieni osa saa vakavan taudin. Vakavan taudin voi saada nuori ja tervekin. Sikainfluenssa voi myös aiheuttaa jälkitauteja, joista yleisimpiä ovat keuhkokuume, keuhkoputkentulehdus ja lapsilla korvatulehdus. Rokote on paras tapa suojautua sikainfluenssalta ja sen jälkitaudeilta.
Tähän mennessä rokotteen on ottanut arviolta 2,2 miljoonaa suomalaista. Lisätietoa rokotusajoista ja -paikoista saa oman kunnan verkkosivuilta, paikallislehdistä ja terveyskeskuksesta. Työssäkäyvien kannattaa kysyä työnantajaltaan, voivatko he saada rokotuksen työterveyshuollon kautta.
Jatkossa tietoa sikainfluenssasta ja rokotuksista saa omalta terveysasemalta sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta: http://www.stm.fi/sikainfluenssa
Kuva: Esa Juntunen
