70 euron lahjakortilla voi ostaa esimerkiksi nämä jouluruuat.
Hyvä Joulumieli –keräykseen lahjoitettu jo puoli miljoonaa euroa

Julkaistu 10.12.2010 12:53
Muokattu 28.12.2010 13:01

Lahjakortin voi saada lapsiperhe, jossa on vaikea taloudellinen tilanne johtuen esimerkiksi yksinhuoltajuudesta, pitkäaikaistyöttömyydestä, vanhempien pätkätöistä, sairaudesta, vammaisuudesta tai kriisitilanteesta.Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhteinen Hyvä Joulumieli –keräys on käynnistynyt hienosti. Jouluaattoon mennessä pyritään saamaan kasaan vielä toiset 500 000 euroa.

Keräyksen tavoitteena on hankkia 15 000 lahjakorttia, joilla vähävaraiset tai vaikeassa elämäntilanteessa olevat kotimaan lapsiperheet voivat hankkia ruokatarvikkeita joulun alla. 70 euron arvoiset lahjakortit on tarkoitettu tuomaan hyvää joulumieltä.

- Yritykset ovat lähteneet hienosti mukaan. Olemme saaneet Hyvä Joulumieli –keräykseen erityisesti yritysten lahjoituksia. Tähän mennessä lahjoitetuilla varoilla saamme hankittua jouluruokalahjakortteja jo 7 500 vähävaraiselle lapsiperheelle, sanoo Punaisen Ristin varainhankintapäällikkö Tuula Colliander.

Punainen Risti ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestävät keräyksen yhteistyössä YLEn Aamu-tv:n, YLEn Radio Suomen, YLEn Radio Vegan sekä Keskon kanssa. MLL ja SPR valitsevat apua tarvitsevat perheet.


Lisää yrityksiä mukaan!

Punainen Risti haastaa kaikki Suomen yritykset osallistumaan Hyvä Joulumieli -keräykseen!

Esimerkiksi 1 500 euron lahjoitus tuottaa hyvää joulumieltä yli 20 perheelle. Lahjoituksen voi tehdä Hyvä Joulumieli -keräyksen tilille: Nordea 159630–202020.
IBAN: FI 17 1596 3000 2020 20
SWIFT/BIC: NDEAFIHH
Saaja: Suomen Punainen Risti / Hyvä Joulumieli

YLEn Aamu-TV kertoo keräyksestä lähetyksissään päivittäin 19.11. alkaen aina jouluaattoon asti, jolloin keräystulos julkistetaan. Ohjelman aikana ruudussa näkyvät kaikki ne yritykset, jotka ovat lahjoittaneet vähintään 1 500 euroa. Tämän lisäksi kaikki yli 1 000 euroa lahjoittaneet yritykset saavat käyttöönsä ”Mukana Hyvä Joulumieli -keräyksessä 2010”-bannerin.

Mikäli lahjoituksenne on 1 000 euroa tai suurempi, ilmoitattehan yhteystietonne, jotta voimme toimittaa teille bannerin ja tarvittaessa tarkistaa tv-lähetyksessä näkyvät tiedot.
 
Jokainen lahjoitus – myös pienempi – on arvokas apu. Uskomme, että keräykseen osallistumalla tuotatte hyvää joulumieltä vähävaraisten lapsiperheiden lisäksi myös yrityksenne kumppaneille ja henkilöstölle.

Suomen Punaisen Ristin yhteyshenkilöt
Regina Laurén, regina.lauren@punainenristi.fi, p.020 701 2199
Tuula Colliander, tuula.colliander@punainenristi.fi, p. 020 701 2190


nuolioikealle.GIF 
Usein kysytyt kysymykset Hyvä Joulumieli -keräyksestä

nuolioikealle.GIF Levitä tietoa Hyvä Joulumieli-keräyksestä ja lataa banneri sivuillesi

nuolioikealle.GIF Katso Metropolian opiskelijoiden tekemät Hyvä Joulumieli -lyhytelokuvat

Hyvä Joulumieli -keräys 2010 Lue lisää: Hyvä Joulumieli -keräys alkoi lämpimissä tunnelmissa

Hyvä Joulumieli -keräys 2010 Lue lisää kotimaan lahjoituskohteistamme


Kuvat: Ruokakesko ja Niklas Meltio.



 

email lähetä | tulosta
*
ApUASI TARVITAAN!

Voit osallistua keräykseen soittamalla numeroon 0600 16555 (9,93 €/puh. + pvm) tai lahjoittamalla tilille: 159630-202020 (Nordea)
IBAN: FI 17 1596 3000 2020 20
SWIFT/BIC: NDEAFIHH

Keräyksen tuotto käytetään kokonaisuudessaan lahjakortteihin.