Punainen Risti auttaa löytämään omaisia ja tunnistamaan vainajia Haitissa

Julkaistu 15.1.2010 21:03
Muokattu 18.1.2010 22:10

Mies kantaa lasta tuhojen keskellä Haitin pääkaupungissa Port-au-Princessä. 

Kansainvälinen Punainen Risti auttaa Haitin maanjäristyskatastrofissa erilleen joutuneita perheenjäseniä löytämään taas toisensa. Internetiin on perustettu erityinen sivu, jonka kautta ihmiset Haitissa ja maailmalla voivat etsiä läheisiään tai ainakin tietoa heidän kohtaloistaan.

Punainen Risti auttaa myös tunnistamaan niitä vainajia, joita kukaan ei ole tullut kysymään ja hautaamaan.

- Perheet tietysti hautaavat omaisensa oman kulttuurinsa mukaisesti. Ne vainajat, joita kukaan ei ole kaivannut, on hyvä koota johonkin säilytystilaan tunnistamista varten, Suomen Punaisen Ristin kansainvälisten ohjelmien päällikkö, lääkäri Päivi Laurila sanoo.

Kansainvälinen Punainen Risti on lähettänyt Haitiin asiantuntijoita, jotka opastavat vainajien tunnistamisessa ja hautaamisessa.

- Toivomme että vainajat ehditään rekisteröidä tunnistamista varten, ennen kuin heidät haudataan. Punainen Risti ja maailman terveysjärjestöt ovat koonneet hyvin selkeät ohjeet tätä varten. Jokainen vainaja pitäisi rekisteröidä ja mahdollisuuksien mukaan myös valokuvata, jotta omaiset pystyvät tunnistamaan heidät esimerkiksi vaatteista tai koruista.

- Kun vainajat on rekisteröity, heidät voidaan haudata. Jokainen on saanut oman tunnistusnumeronsa, jonka avulla myöhemminkin paikalle pääsevät haitilaiset voivat löytää omaisensa haudan.

- Jos ihmisellä ei ole tietoa läheisensä kohtalosta, onko tämä ehkä hengissä vai joukkohaudassa, henkisestä traumasta selviäminen voi kestää hyvinkin kauan.

Päivi Laurilan mukaan hautaamista ei tarvitse Haitissa kiirehtiä epidemioiden vuoksi.

- Ihminen joka on kuollut äkillisesti katastrofissa saamiensa vammojen vuoksi, ei aiheuta epidemian riskiä. Taudit leviävät katastrofialueilla todennäköisemmin henkiin jääneiden, jo sairastuneiden tai heikon hygienian vuoksi sairastuvien ihmisten välityksellä, Päivi Laurila sanoo.


Apuasi tarvitaan!


nuolioikealle.GIF Lahjoita katastrofirahaston tilille numero 221918-68000

nuolioikealle.GIF Tee lahjoitus verkossa

nuolioikealle.GIF Lahjoita puhelimitse
0600 12220 (19,95 e / puh. + pvm)
0600 12210 (9,85 e / puh. + pvm)


Lisätietoa Haitin tilanteesta:


nuolioikealle.GIF Suomen Punaisen Ristin sivuilla

nuolioikealle.GIF Kansainvälisen Punaisen Ristin sivuilla

 

Kuva: Matthew Marek/American Red Cross