Toivo heräsi Pohjois-Pakistanissa

Julkaistu 23.9.2010 0:00
Muokattu 1.11.2010 16:25

Paikalliset miehet jonottivat avustustarvikkeita. 

Tulviminen jatkuu edelleen Pakistanin eteläosissa. Erityisen vaikea tilanne on tällä hetkellä Sindhin maakunnassa, jossa Kansainvälisen Punaisen Ristin mukaan vedenpinnan alla on edelleen 70 kylää ja kaksi kokonaista kaupunkia. Näin ollen kodeistaan on joutunut lähtemään jälleen tuhansia ihmisiä, jotka vuorostaan tarvitsevat kaiken avun suojasta, ruoasta ja puhtaasta juomavedestä lähtien.

Vaikka laajat alueet Pakistanissa ovat edelleen veden peitossa, ovat tulvat alkaneet viimein vetäytyä pohjoisessa. Mardanin logistiikkayksikössä keskusvarastolla työskentelevä logistiikkadelegaatti Kirsi Pohjola kuvaileekin, että pohjoisessa paikalliset ihmiset näkevät jälleen toivoa tulevaisuudessa.

-Monet täällä ovat voineet vihdoin palata koteihinsa ja nyt Punainen Risti etsii keinoja siihen, miten saamme palautettua heille menetetyn elintason. Etelässä tulviminen jatkuu edelleen, Pohjola sanoo.Paikallinen mies osallistui jakeluun.

Mardanin keskusvarastolta toimitetaan avustustarvikkeita ja ruokaa neljään toimipisteeseen Pohjois-Pakistanissa, jotka ovat Nowshera, Shangla, Kohistan ja Swatin laakso. Näillä alueilla Pakistanin Punainen Puolikuu huolehtii jälleenjakelusta. Tavaran varastoimisesta ei Pohjolan mukaan voidakaan juuri puhua, koska paikan päälle toimitetut avustustarvikkeet lähtevät varastolle saapuessaan lähes heti uuteen kohteeseen. 

Apua perille kahta eri reittiä

Standardiavustuspaketti sisältää teltan tai työkalupakkauksen, hygieniapakkauksen, keittiösetin kattiloineen ja ruokailuvälineineen, sekä kaksi pressuja, kaksi moskiittoverkkoa ja viisi huopaa.

Ruokapakettiin kuuluu puolestaan jauhoja, riisiä, linssejä, papuja, suolaa, sokeria, teetä ja ghee-voita. Avustuspaketti kootaan perhekohtaisesti.

-Esimerkiksi viime maanantaina tien päällä oli 116 autoa, joista osa on nyt palaamassa jakelupaikalta keskusvarastolle ja osa matkalla jakelupaikalle. Yhteen autoon saa lastattua 8500 kiloa tarvikkeita, joten se ehkä kertoo jotakin avun saamisesta, Pohjola muotoilee.

Mardanin keskusvarastolla tavarat kootaan yhteen, jonka jälkeen ne lähtevät lähes välittömästi kiertoon. 

Kuukausi takaperin tulviva Indusjoki katkoi teitä päivittäin, jolloin edellisenä iltana suunniteltu avustusjakelureitti saattoi olla jo poikki seuraavana aamuna. Pohjolan mukaan tätä ongelmaa ei alueella enää ole.

-Avustustarvikkeiden toimittamisessa ei ole ollut enää minkäänlaisia ongelmia. Aina ennen matkaan lähtemistä paikalliset työntekijät tekevät vielä arvion matkan pituudesta ja kestosta sekä varmistavat, että tiet ovat ajokuntoisia myös pienille kuorma-autoille, Pohjola kiittelee.

Jakelupaikat sijaitsevat Mardanin keskusvarastolta vähintään tunnin ja enintään vuorokauden ajomatkan päässä. Apu löytää sitä tarvitsevien luo kahta eri reittiä.

Toisinaan avustustarvikkeet toimitetaan suoraan hädässä olevien luo, mutta jakelijoille on myös tyypillistä kokoontua isompiin keskuksiin jakamaan avustustarvikkeita, jossa heitä osataan odottaa. Jakelusta kerrotaan aina etukäteen avunsaajille, jonka yhteydessä heille jaetaan kupunkoja.

-Aamuni täällä alkavat siten, että katson sähköpostini läpi nähdäkseni, mitä tuleman pitää, eli onko muutoksia tulevien tai lähtevien toimitusten kanssa. Seuraavaksi olen yhteydessä jakelupisteisiin saadakseni tietoa siitä, mitä kentällä tarvitaan. Tavaran liikkeelle saamiseksi pitää myös tarvittaessa varata lisää autokapasiteettia ja lisää varastotyöntekijöitä, Pohjola kertoo.

Logistiikkadelegaatti Kirsi Pohjola pitää Mardanin logistiikkayksikössä lukua avustustarvikkeiden toimittamisesta. 

Teksti: Jenna Heino
Kuvat: Stefan Simonssen

 

Apuasi tarvitaan!


www.lahjoita.fi Tee lahjoitus katastrofirahaston tilille numero 221918-68000
IBAN: FI06 2219 1800 0680 00, SWIFT/BIC: NDEAFIHH
merkitse lahjoituksesi viitteeksi "Pakistan”

www.lahjoita.fi Lahjoita netissä


Lue lisää:

Tulva pakottaa liikkeelle ja pitää avuntarpeen jatkuvana

Suomen Punainen Risti sai 900 000 euron avustuksen Pakistaniin 

Suomen pakistanilaiset auttavat tulvien uhreja 

Punaisen Ristin työntekijät antavat kaikkensa Pakistanissa

Suomen Punainen Risti lähettää kolme avustustyöntekijää Pakistanin tulva-alueelle