Julkaistu 14.9.2010 12:15
Muokattu 21.9.2010
11:12
Jyväskylästä tullaan mukaan Operaatio Nälkäpäivään todellisella joukkovoimalla: Jyväskylän ammattikorkeakoulusta osallistuu tämän vuoden Nälkäpäivä-keräykseen yhdessä yli 300 opiskelijaa.
Kätilöopinnot elokuussa aloittaneella Johanna Mäellä on jo keräystaktiikka mietittynä.
- Aion näyttää iloiselta ja helposti lähestyttävältä, Mäki tiivistää.
- Täytyy lähteä aktiivisesti kohtaamaan ihmisiä, sairaanhoitajaopiskelijat Antti Kangas ja Joonas Kuusela jatkavat.
Kolmikon lisäksi reilut 250 Jyväskylän ammattikorkeakoulun hyvinvointialojen opiskelijaa pukee punaisen liivin päälleen ja nappaa keräyslippaan kouraansa.
- Meillä on jo pidempään pohdittu Punaisen Ristin ja oppilaitoksen yhteistyön lisäämistä ja mietitty sitä, miten järjestötoimintaa voisi tehdä tutuksi. Nälkäpäivään osallistuvat opiskelijat saavat toivottavasti kokemuksen osallisuudesta, siitä, että asioihin voi vaikuttaa, hoitotyön lehtori Hannele Tyrväinen kertoo.Näkökulmia kaikille
Käytännössä keräykseen osallistuminen on opiskelijoille osasuoritus pakolliseen opintojaksoon. Osuutensa kantaa kekoon kahden tunnin työllä, joko lipaskerääjänä tai toimistolla lippaiden jakajana ja vastaanottajana.
-Tuntuu siltä, että opiskelijat ovat innolla mukana, lehtori Raija Lundahl sanoo.
JAMK:in hyvinvointiyksikössä opiskelee tulevia terveyden ja hoitoalan ammattilaisia. Lundahl näkee yhteistyön Punaisen Ristin kanssa osuvan kohdilleen.
-Punaisen Ristin toiminnassa on näkökulmia kaikille näille aloille ja erilaisille ihmisille.
Johanna Mäki pitää keräyksen yhdistämistä opintoihin hyvänä.
- Muuten olisi voinut jäädä lähtemättä, Mäki tunnustaa.
Kurssikaverit Kuusela ja Kangas nyökyttelevät. Kangas muistelee olleensa kerääjänä viimeksi ”joskus alakoulussa”.
- On jo aikakin ottaa uusiksi.
Apua yrityksiltä
Nälkäpäivä-kerääjiksi lähdetään myös JAMK:in yrittäjyyden yksiköstä Tiimiakatemialta yhteensä 60 opiskelijan voimin.
- Punaisella Ristillä tiedettiin, ettei lipaskeräys ole se meidän juttumme. Meille sopii paremmin työ yritysten kanssa, tänä syksynä yrittäjyysopinnot aloittanut Vili Nieminen kertoo.
Tiimiakatemilla opiskellaan osuuskunnissa ja opitaan yrityksille tehtävien toimeksiantojen parissa. Hyväntekeväisyystyö puettiinkin Tiimiakatemialla kilpailun muotoon.
Tänä syksynä aloittaneet opiskelijat kiertävät työpäivän ajan yrityksiä keräämässä lahjoituksia Nälkäpäivä-keräykseen. Jyväskylä on jaettu keräysalueisiin kolmen tiimin kesken. Parhaaseen tulokseen päässeelle tiimille on hyvän mielen lisäksi luvassa myös palkinto.
- Keräämme siis rahaa hyvään tarkoitukseen ja pääsemme tutustumaan yrityksiin, Nieminen selvittää.
Keräyksen teemaan yrittäjäopiskelijat ovat tutustuneet etukäteen. Nuoret ovat kartalla siitä, missä apua tarvitaan.
-Esimerkiksi Pakistanin kriisi on ollut paljon esillä. Toisaalta kova myllytys mediassa turruttaa, vaikkei pitäisi, Nieminen pohtii.
Olitko mukana Nälkäpäivän lipaskerääjänä tai muissa vapaaehtoistehtävissä? Annatahan meille palautetta kokemuksestasi: www.nalkapaiva.fi
Teksti: Annika Rantanen
Kuvat: Sami Perälä ja Annika Rantanen
Olitko mukana Nälkäpäivän lipaskerääjänä tai muissa vapaaehtoistehtävissä? Annatahan meille palautetta kokemuksestasi: www.nalkapaiva.fi
