Punainen Risti antaa henkistä tukea Oulun lentokentällä

Julkaistu 1.4.2011 12:10
Muokattu 4.4.2011 9:03

Punaisen Ristin henkisen tuen vapaaehtoiset antavat tukea lentokoneen vaaratilanteen takia järkyttyneille.

Punaisen Ristin henkisen tuen vapaaehtoiset tarjoavat henkistä tukea Oulun lentokentällä, jolle Blue1:n lentokone joutui tänä aamuna palaamaan moottorihäiriön takia. Kone oli matkalla kohti Helsinkiä. Tukea annetaan tapahtuneen takia järkyttyneille lentomatkustajille.

-  Saimme Blue1:lta tiedon, että kentällä on seuraavaa lentoa odottavia ihmisiä, jotka ovat hätääntyneitä tapahtuneen takia, Suomen Punaisen Ristin Oulun piirin valmiuspäällikkö Markku Grip kertoo.

Kentällä on tällä hetkellä kaksi henkisen tuen ryhmäläistä, joiden kanssa voi halutessaan keskustella kokemuksistaan. Kentälle palanneen koneen matkustajista muutama odottaa korvaavan lennon lähtöä. Vain pieni osa heistä on kokenut tarvitsevansa henkistä tukea.

- Tilanne kentällä on rauhallinen, Grip toteaa.

Suomen Punaisen Ristillä on pitkäaikainen yhteistyösopimus lentoyhtiö SAS:n kanssa ja lentomatkustamiseen liittyvien onnettomuuksien varalta toimintavalmiutta pidetään yllä jatkuvasti.  

-  Meillä on neljä valmiusryhmää, jotka toimivat SAS:n yhteistyöryhmänä. SAS voi hälyyttää ryhmät tarvittaessa suoraan valmiuspäivystäjän kautta ohi muun viranomaisjärjestelmän. Tämä oli SAS:n ensimmäinen hälytystehtävä Oulussa 12 vuoden yhteistyön aikana, Grip kertoo.

nuolioikealle.GIF Lue lisää Punaisen Ristin avusta kotimaan kriisitilanteissa

Kuva: Niklas Meltio