Punainen Risti auttaa Länsi-Afrikan tulvissa 

Julkaistu 21.9.2009 14:16
Muokattu 1.10.2009 11:42

Hygieniaolot Ouagadougoussa L’école de Sacre Cœur'n koululla ovat puutteelliset, mutta vedensaanti on turvattu ja käymälöitä on järjestetty asukkaita varten.Tulvat koskettavat yli 600 000 ihmisen elämää Länsi- ja Keski-Afrikassa. Rankkasateista alkaneissa tulvissa on syyskuun puoliväliin mennessä menehtynyt 160 ihmistä. 

Pahiten tulvista ovat kärsineet Burkina Faso, Niger, Senegal ja Sierra Leone. Senegalissa tulvat ovat vaikuttaneet yli 260 000 ihmisen elämään. Vesi on vallannut kokonaisia kaupunginosia. Burkina Fason pääkaupunki Ouagadougoussa vesimassat ovat ajaneet yli 150 000 ihmistä kodeistaan.

Suomen Punainen Risti on lähettänyt terveyteen erikoistuneen avustustyöntekijän Maritta Vuoren Burkina Fasoon. Hän työskentelee osana kansainvälistä asiantuntijaryhmää, joka avustaa Burkina Fason Punaista Ristiä tarkentamaan arvioitaan ja koordinoimaan apua.

Pois kouluista

Burkina Fason Ouagadougoussa satatuhatta kodittomaksi jäänyttä ihmistä majoittuu sukulaistensa tai ystäviensä luona. 53 000 koditonta majoittuu hallituksen osoittamilla hätämajoitusalueilla, esimerkiksi kouluissa ja kirkoissa.

Burkina Fason Punaisen Ristin mukaan hätämajoituksessa ovat kaikkein eniten apua tarvitsevat perheet.

Asiantuntijaryhmän raporttien mukaan hätämajoituspaikat ovat ahtaita ja hygieniaoloiltaan puutteellisia.

- Neljästä viiteen perhettä asuu yhdessä luokkahuoneessa ja perhekoko vaihtelee 5-7 hengen välillä. Mukaan tuhoutuneesta kodista on otettu kaislamatto nukkumista varten, kertoo Maritta Vuori.

21. syyskuuta alkaen ihmisiä aletaan siirtää hätämajoituksesta uusille majoitusalueille. Burkina Fason Punainen Risti on tarjoutunut huolehtimaan vedenjakelusta ja käymälöistä 5 000 hengen majoitusalueella.

Vapaaehtoiset kiertävät hätämajoituksessa

Punaisen Ristin kansainvälinen liitto on lähettänyt Burkina Fasoon suoja- ja avustustarvikkeita sisältävän yksikön. Tulvien pahentuessa syyskuun alussa liitto aloitti tarvikkeiden jakamisen valmiusvarastostaan.

Huopia, saippuaa ja hyttysverkkoja on jaettu Senegalissa 5 000 ja Burkina Fasossa 3 000 perheelle. Punainen Risti on sitoutunut jakamaan perustarvikkeita Burkina Fasossa 8 000 perheelle.

Burkina Fason Punaisen Ristin vapaaehtoiset toimivat Maritta Vuoren mukaan Ouagadougoussa aktiivisesti. 140 vapaaehtoista kiertää hätämajoituspisteissä kertomassa terveysasioista ja rekisteröimässä kodittomiksi jääneitä.

- He tekevät vapaaehtoistyötänsä silminnähden motivoituneena ja kannustavalla asenteella, kertoo Vuori.

Punaisen Ristin kansainvälinen liitto oli varustautunut katastrofeihin jo ennakolta laatimalla valmiussuunnitelmat ja varustamalla valmiusvarastot avustustarvikkeilla.

Sadekausi jatkuu syyskuun loppuun asti

Kansainvälinen Punainen Risti arvioi, että jälleenrakennustöihin Burkina Fasossa ja Senegalissa tarvitaan 3,2 miljoonaa euroa.

Tänä vuonna läntisessä Afrikassa on satanut poikkeuksellisen paljon. Sadekausi näyttää jatkuvan syyskuun loppuun saakka, ja voimakkaita sateita on vielä odotettavissa.

 

Auta meitä auttamaan!

Lahjoita katastrofirahastoon