Punaisen Ristin viikko Jämsänkoskella: kaikki jäseniksi, kauppiaita myöten!

Julkaistu 5.5.2011 15:15
Muokattu 9.5.2011 13:55

Taisto Maksimainen ja Leila Rantanen Jämsänkosken osastosta iloitsivat, kun Punainen Risti sai uuden jäsenen kauppias Minna Varjorannasta.

Moni haluaisi ryhtyä Punaisen Ristin jäseneksi, jos joku vain kysyisi. Tämän tietää erityisen hyvin Suomen Punaisen Ristin Jämsänkosken osaston puheenjohtaja Taisto Maksimainen, jonka aikana osaston jäsenmäärä on nelinkertaistunut. Noin 7000 asukkaan kylätaajamassa on tällä hetkellä yli 400 jäsentä – ja Punaisen Ristin viikolla mukaan saatiin muutamia kymmeniä lisää. Jäsenhankinnalle otollinen paikka on ollut jo pitkään S-marketin aula, missä osastolaiset päivystivät aamusta iltaan heti Punaisen Ristin viikon ensimmäisenä päivänä.

– Täytyy olla vain kohtelias ja rohkea, sekä hyödyntää omia verkostoja. Moni on kyllä ajatellut jäsenyyttä, mutta kukaan ei ole kysynyt aikaisemmin. Punaisen Ristin viikolla uudet jäsenet saivat mukaansa kahvipaketin, joista osan tarjosi meille S-market, Maksimainen kertoo.

Tesse Miskola liittyy jäseneksi ja saa kahvipaketin. Taustalla Sirpa Laine ja Tarja Sundvall keräävät varoja Hyväpäivä-keräykseen, jolla tuetaan kotimaan toimintaa.

Kaikki jäseniksi!

Osastolla on jämäkkä periaate: ainakin Jämsänkosken kaikkien koulujen rehtorien sekä kauppiaiden tulisi olla Punaisen Ristin jäseniä. Punaisen Ristin viikolla jäsenlomakkeen kirjoitti myös S-marketin uusi kauppias.

Tämä oli kuin viimeinen sinetti osaston ja kaupan väliselle, tiiviille yhteistyölle. S-ryhmä tukee Punaisen Ristin jäsenhankintaa ja alueosuuskaupat tekevät paikallista yhteistyötä Punaisen Ristin osastojen ja piirien kanssa ympäri Suomea, kuten Jämsänkoskellakin.

– Olemme aulassa esittelemässä toimintaa neljä kertaa vuodessa: Punaisen Ristin viikolla, ystävänpäivänä, Nälkäpäivänä ja joulun alla. Lisäksi aulassa on ympäri vuoden laatikko pullonpalautuslapuille. Näin asiakkaat voivat lahjoittaa pullonpalautusrahansa paikalliselle nuorisotoiminnalle, Maksimainen kertoo.

Punainen Risti pyörittää paikallisella nuorisotalolla perjantaisin olo-iltoja ala-asteikäisille sekä ammattikoulu- ja lukioikäisille nuorille. Pullonpalautuslipukkeilla kustannetaan iltojen ruokatarjoilu ja loput päätyvät stipendirahastoon.

- Joka vuosi kuudesluokkalaiset saavat itse valita, kenelle stipendi annetaan. Lisäksi palkitsemme Punaisen Ristin kerhojen vetäjät.

Jäsenestä vapaaehtoiseksi

Myös osaston jäseninä on kiitettävä määrä nuoria ja erityisen positiivista on se, että moni pysyy jäsenenä myös pois muuttaessaan. Osastolla on myös tarjota vapaaehtoistehtäviä kaikenikäisille, varhaisteineistä eläkeläisiin.

– Keksimme vähän aikaa sitten uuden toimintamuodon eläkeläismiehille. He vetävät ala-asteikäisille sählypiiriä, Maksimainen kertoo.

Perinteisten ystävä- ja ensiaputoiminnan lisäksi osasto ylläpitää myös terveyspistettä, jonka ohella toimii myös juttutupa, ja nuorison huono-osaisuuden ja syrjäytymisen ehkäisy on yksi sen kehitysprojekteista.

S-marketissa asioidessaan jämsänkoskelaiset voivat tukea Punaisen Ristin nuorisotoimintaa lahjoittamalla pullonpalautuskuittinsa osastolle.

Täydellä sydämellä

Aika lailla toimintaa pieneen pitäjään. Mistä osaston puheenjohtaja sekä muut aktiivit saavat virtaa tähän kaikkeen?

-  Olen aina ajatellut, että elämällä tulee olla jokin tarkoitus. Punaisen Ristin toiminnassa on kyse siitä, että kädessäsi on jokin kapula, joka pitää viedä eteenpäin, Maksimainen pohtii.

Hänen mukaansa myös muut osastolaiset hoitavat osastoa kuin omaa perhettään. Esimerkiksi vuosittaisiin keräyksiin sitoudutaan vahvasti ja tehtävä hoidetaan suurella sydämellä. Auttamisen paikkoja halutaan tarjota myös ulkopuolisille. Tänä vuonna kansainvälisen biotekniikkayritys Genencorin paikalliset työntekijät lähtivät Punaisen Ristin viikolla keräämään varoja Punaisen Ristin Hyväpäivä-keräykselle.

– Toisillekin pitää antaa mahdollisuus tehdä hyvää, Maksimimainen hymyilee.

Jäsenet ja vapaaehtoiset ovat Punaisen Ristin selkäranka ja sydän. Heidän avullaan apu viedään perille. Liity jäseneksi jo tänään! Hyvän mielen lisäksi saat kotiisi neljää kertaa vuodessa ilmestyvän Avun maailma -lehden.

nuolioikealle.GIF Liity jäseneksi

Kuvat: Reijo Hietanen