Pääsihteerin viesti kaikille kerääjille

Julkaistu 16.9.2009 15:24
Muokattu 20.9.2009 15:38

Uganda 2007. Kuvaaja: Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijä Janne MäkisaloHaluan jo nyt kiittää kaikkia teitä tuhansia vapaaehtoisia, jotka mahdollistatte tänäkin vuonna Suomen Punaisen Ristin suurimman yhteisen tempauksen – Operaatio Nälkäpäivän. Jo 29. kertaa seisomme yhdessä ympäri Suomea punaisten liivien ja lippaiden kanssa keräämässä varoja auttaaksemme niitä, jotka apua eniten tarvitsevat.

Punaisen Ristin tärkein tehtävä on auttaa ihmisiä, satoi tai paistoi. Olemme auttaneet ihmisiä jo yli sadan vuoden ajan kaikkialla maailmassa sotien ja luonnonkatastrofien yhteydessä ja onnistuneet tarjoamaan suojaa ja ruokaa miljoonille apua tarvitseville.

Yleisradio näyttää tänään 16.9. kaksi vuotta sitten tehdyn dokumentin, jossa käsitellään Punaisen Ristin toimintaa toisen maailmansodan aikana. Punaisen Ristin kansainvälinen komitea on myöntänyt jo vuosia sitten, että myös Punainen Risti teki virheitä maailmansodan sekasortoisina vuosina ja järjestö on julkisesti pyytänyt virheitään anteeksi. Dokumentti ei siis tuonut enää vuonna 2007 uusia asioita esiin. Viimeisen 60 vuoden aikana virheistä on opittu ja toimintatapoja korjattu. Ehkä tärkeimpänä askeleena oli sodan oikeussääntöjen, valtioiden välisten Geneven sopimusten vahvistaminen vuonna 1949. Geneven sopimukset ja Punaisen Ristin liikkeen periaatteet - erityisesti inhimillisyys, tasapuolisuus, puolueettomuus ja  riippumattomuus – ovat antaneet meille mahdollisuuden toimia paremmin sodan uhrien auttamiseksi kaikkialla maailmassa.

Tänä päivänä teidän keräämänne neljä euroa tuovat lämpimän huovan sitä tarvitsevalle. Kymmenellä eurolla voimme antaa kuukauden ruoat nälänhädän uhrille. Teidän käsienne kautta apu menee perille.

Kristiina Kumpula
pääsihteeri
Suomen Punainen Risti