Julkaistu 17.1.2011 14:03
Muokattu 27.1.2011
9:04
Maailman suurin punainen risti on HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun, Suomen Punaisen Ristin ja NRJ:n yhteistyössä järjestämä kaupunkitapahtuma, joka järjestetään keskiviikkona 26.1. klo 15–18 Kampin Narinkkatorilla. Tempauksen tavoitteena on rakentaa maailman suurin punainen risti ihmisistä ja kerätä samalla muhkea potti rahaa Punaisen Ristin avustustyöhön.
Ennätysristi muodostetaan torilla klo 16.00 alkaen. Ennätykseen tarvitaan vähintään tuhat vapaaehtoista, joten juuri sinua kaivataan mukaan! Osallistumalla ristiin myös autat, sillä Medisoft lahjoittaa euron Suomen Punaiselle Ristille jokaisesta ristimuodostelmaan osallistuneesta.
Tapahtuman juontavat NRJ:n aamupojat Anssi ja Renne. Narinkkatorin lavalla esiintyvät Cheek ja Kristiina Wheeler. Ristiin osallistuneiden kesken arvotaan liput kahdelle hengelle Kylie Minoguen konserttiin Helsingissä 22.2.2011.
Maailman suurin punainen risti on Suomen Punaisen Ristin lähtölaukaus vuoden 2011 EU:n Vapaaehtoistoiminnan teemavuodelle. Tapahtumalla Punainen Risti haluaa tuoda esiin, ettei järjestöä olisi ilman sen vapaaehtoisia, jotka auttavat pyyteettömästi apua tarvitsevia ihmisiä sekä Suomessa että ulkomailla.
– HAAGA-HELIAlle on tärkeää olla mukana tässä hankkeessa. Vastuullinen toiminta on yksi perusarvoistamme, ja yhteistyöstä Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistoiminnan kanssa on hyötyä myös meidän opiskelijoillemme, jotka ovat vahvasti olleet mukana tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa. Haluan samalla haastaa kaikki pääkaupunkiseudun yritykset osallistumaan tähän hyvään hankkeeseen ja saapumaan Narinkkatorille, toteaa HAAGA-HELIAn rehtori Ritva Laakso-Manninen.
Tapahtuman ohella Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiset esittelevät Narinkkatorilla erilaisia vapaaehtoistoiminnan muotoja jo klo 13.00 alkaen. Heidän avulla pääset tutustumaan esimerkiksi ystävä- ja ensiaputoimintaan. Torilla voit myös antaa rahallisen tukesi kotimaan vapaaehtoistoiminnalle lahjoittamalla Suomen Punaisen Ristin Hyväpäivä-keräyksen lippaisiin.
Tänään on hyvä päivä auttaa.
Tule mukaan - saat hyvän mielen ja punaisen sadeviitan!
Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Halutessasi voit ilmoittautua mukaan tapahtuman Facebook-sivuilla.
Mitä Punaisen Ristin tunnus merkitsee?
Tue avustustyötämme myös nettipelin kautta -peliaika alkaa 26.1.
Medisoft tukee Suomen Punaisen Ristin kotimaan toimintaa nettipelillä, jossa käsihuuhteet jahtaavat haitallisia bakteereja. Pelaamalla peliä osoitteessa www.medisoft.fi/kilpailu voit olla mukana lahjoittamassa rahaa Suomen Punaisen Ristin Hyväpäivä-keräykseen. Jokaisesta pelaajasta Medisoft lahjoittaa 3 senttiä keräykseen ajalla 26.1.-28.2.2011. Sivustolla näkyvissä oleva laskuri laskee uniikkien pelaajien määrän, jonka perusteella lahjoitus suoritetaan.
