Libyan rajalle lähtevät avustustyöntekijät valmiina moniin tehtäviin

Julkaistu 4.3.2011 17:30
Muokattu 9.3.2011 14:53

Seitsemän uutta Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijää lähtee perjantai-iltana kohti Tunisiaa. He tulevat työskentelemään Libyan ja Tunisian rajalle perustettavassa väliaikaisleirissä. Avustustyöntekijät toimivat erityisesti tekniikan, logistiikan ja terveydenhuollon alalla tilanteen vaatiessa hyvinkin laaja-alaisesti.                                            Minna Terävä on valmiina niin sairaanhoitajan tehtäviin kuin rakennustöihin.

Avustustyöntekijät muun muassa pystyttävät telttoja pakolaisten majoittamiseksi ja jakavat avustustarvikkeita. Heidän tiimiinsä liittyy kolme avustustyöntekijää, jotka lentävät maahan Tampereen logistiikkakeskuksesta Tunisiaan lähetettävän avustustarvikekuorman mukana aikataulun mukaan viikonlopun aikana.

Tänään Tunisiaan lähtevät Janne Mäkisalo, Minna Terävä, Johan Ehnberg, Shirin Namiq, Ismo Haanaho, Matti Inkeroinen ja Carina Svenfelt. Työntekijät saapuvat Tunisiaan perjantain ja lauantain välisenä yönä. Siitä matka jatkuu kohti Libyan rajaa.

- Ensimmäinen tehtävämme on ottaa vastaan avustustarvikkeet ja saada ne turvallisesti varastoitua viikonlopun aikana, jos aikataulut pitävät. Sitten toivomme pääsevämme leirin rakennustyöhön mahdollisimman pian, avustustiimiä johtava Janne Mäkisalo sanoo.

Tähän mennessä suurin osa Libyasta Tunisiaan tulleista rajanylittäjistä on ollut miehiä, jotka ovat työskennelleet siirtolaistyövoimana Libyassa. Jos rajan ylitse alkaa tulla libyalaisia, silloin myös naisten määrä todennäköisesti lisääntyy. Siksi on tärkeää, että myös avustustyöntekijöiden joukossa on riittävästi naisia.

- Kun katsoo uutiskuvia, niissä ei ole naisia eikä lapsia. Odotankin oman työnkuvani muotoutumista, olenko enemmän rakennushommissa vai sairaanhoitotyössä, avustustyöntekijäksi lähtevä helsinkiläinen sairaanhoitaja Minna Terävä miettii.

Muun muassa Haitissa ja Zimbabwessa aiemmin avustustyöntekijänä työskennellyt Terävä oli valmis lähtemään Tunisiaan jo ensimmäisen suomalaisen avustustyöntekijäryhmän kanssa reilu viikko sitten. Tarvittavat terveystodistukset olivat valmiina ja kissat lähetetty Pohjois-Karjalaan hoitoon.

Terävä vakuuttaa lähtevänsä mukaan erittäin hyvillä mielin. Paikalla odottavaan tilanteeseen ei voi kuitenkaan koskaan täysin valmistautua.

- Viestien mukaan Tunisian rajan ylittää noin 10 000 ihmistä päivässä. On erittäin vaikea edes kuvitella tilannetta ja väkijoukkojen määrää paikan päällä, Terävä toteaa.

Apuasi tarvitaan!

Avustustyömme rahallinen tukeminen on yksinkertainen ja tehokas tapa auttaa katastrofien uhreja. Lahjoittamalla katastrofirahastoomme olet mukana varmistamassa, että voimme auttaa nopeasti silloin kun apua tarvitaan.

Voit tukea humanitaarista työtämme lahjoittamalla Suomen Punaisen Ristin
katastrofirahaston tilille 221918-68000

IBAN: FI06 2219 1800 0680 00
SWIFT/BIC: NDEAFIHH

nuolioikealle.GIF Lahjoita netissä

Kuva: Niklas Meltio