Suomen Punaisen Ristin hätäapukeräykseen on lahjoitettu yli 800 000 euroa

Julkaistu 25.3.2011 16:29
Muokattu 20.5.2011 14:26

Japanin Punaisen Ristin vapaaehtoinen katsoo järistyksen aiheuttamia tuhoja Otsuchin kaupungissa.

Maanantaina 14.3. alkanut Suomen Punaisen Ristin hätäapukeräys katastrofien ja kriisien uhreille on kahden keräysviikon aikana tuottanut yli 800 000 euroa.

Lahjoitusvaroilla ryhdytään auttamaan välittömästi. 25.3. tehdyllä päätöksellä Suomen Punainen Risti lahjoittaa 500 000 euroa Japanin Punaiselle Ristille maanjäristyksen jälkeisen avustusoperaatioon ja käyttää 300 000 euroa Pohjois-Afrikan avustustyöhön. Myös ulkoministeriö on päättänyt myöntää 500 000 euron avustuksen Suomen Punaisen Ristin kautta Japanin Punaisen Ristin avustustyöhön.

– Saamamme apu maailmanlaajuiselta Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun perheeltä liikuttaa meitä syvästi. Haasteemme Japanissa jatkuvat vielä useita vuosia ja taloudellista tukea tullaan tarvitsemaan paljon väestömme auttamiseksi, toteaa Japanin Punaisen Ristin sekä Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton puheenjohtaja Tadateru Konoe.

Japanin tuhoalueelle lähetetyn, kansainvälisen Punaisen Ristin arviointitiimin mukaan Japanissa tarvitaan mm. hätäaputarvikkeita, logistiikka-apua ja lääkintäapua evakuointikeskuksissa. Yli 2000 Japanin Punaisen Ristin avustustyöntekijää ja järjestön sairaalat ovat auttaneet katastrofin uhreja. Lisäksi tilapäissuojiin evakuoiduille on jaettu huopia, hygieniatuotteita, vettä ja elintarvikkeita. Japanin Punainen Risti on myös valmiudessa antamaan erityistä lääkintäapua radioaktiiviselle säteilylle altistuneille Hiroshiman ja Nagasakin sairaaloissa. 

Ulkoministeriön lahjoittamaa 500 000 euron avustusta käytetään muun muassa lääkkeiden, veden ja päivittäiseen hygieniaan tarvittavien tarvikkeiden hankintaan.

Libyasta paenneita Bangladeshilaisia siirtotyöläisiä Chouchan telttaleirillä Tunisiassa.

Pohjois-Afrikan avun tarve on valtava

Pohjois-Afrikassa tarvitaan lahjoitusvaroja etenkin Libyan konfliktia pakenevien ihmisten auttamiseksi. Suomen Punainen Risti on jo aiemmin lähettänyt Tunisian ja Libyan rajalle avustustarvikkeita ja teknisen ryhmän rakentamaan suojia Tunisiaan pakeneville sekä lääkinnällisen valmiusryhmän Tunisian ja Libyan rajalle. Nämä avustustoimet toteutettiin katastrofirahaston varojen ja ulkoministeriön 1,35 miljoonan euron tuen turvin.

Nyt saaduilla lahjoitusvaroilla rahoitetaan kansainvälisen Punaisen Ristin avustustyötä Pohjois-Afrikan konfliktialueella. 

– Kansainvälisellä Punaisella Ristillä on tässä vaiheessa hyvin vähän tietoja siviilien tilanteesta Libyassa. Se on huolestuttavaa, kertoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avun johtaja Kalle Löövi.

Tunisian ja Libyan välisellä rajalla on varauduttu kasvavaan määrään pakolaisia Libyasta. Aiemmin Suomesta lähetetyistä teltoista ja avustustarvikkeista on nyt rakennettu leiri seitsemän kilometrin päähän rajasta. Se on valmis ottamaan vastaan tuhat Libyasta pakenevaa ihmistä.

– Avun tarve maailmalla on tällä hetkellä valtava. Apua tarvitaan paitsi paljon huomiota saaneessa Japanissa, myös Libyassa ja esimerkiksi Norsunluurannikolla, jossa miljoona ihmistä on joutunut pakenemaan taisteluita, toteaa Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula.

Haluankin jo tässä vaiheessa kiittää erittäin lämpimästi kaikkia keräykseen osallistuneita. Katastrofirahastoon lahjoitettujen varojen ansiosta Punainen Risti voi auttaa siellä, missä apua eniten tarvitaan.

Apuasi tarvitaan!

Lahjoittajien apua tarvitaan edelleen, sillä avun tarve maailmalla on nyt hyvin suuri. Lahjoittaa voivat niin yksityishenkilöt kuin yrityksetkin, joko internetissä osoitteessa lahjoita.fi, tilisiirrolla katastrofirahaston tilille numero 221918-68000, (IBAN: FI06 2219 1800 0680 00, SWIFT/BIC: NDEAFIHH) tai puhelimitse 0600 12220 (20,12 € /puh. + pvm)

Voit auttaa myös auttaa myös osallistumalla tällä ja ensi viikolla järjestettäviin Punaisen Ristin katastrofiapua Japanissa tukeviin tapahtumiin.

nuolioikealle.GIF Katso tapahtumat

nuolioikealle.GIF Lue lisää Japanin Punaisen Ristin avustustyöstä

Kuvat: Japanin Punainen Risti ja Victor Lacken/IFRC