Julkaistu 11.2.2011 17:21
Muokattu 23.2.2011
9:14

Punainen Risti on yksi harvoista kansainvälisistä järjestöistä, jotka saavat toimia Pohjois-Koreassa. Raija Andersén on työskennellyt maassa puolitoista vuotta Punaisen Ristin delegaattina. Hän saa elää vapaata elämää ainakin maan pääkaupungissa Pjongjangissa.
Taloussaarron vaikutukset näkyvät avustustyöntekijöiden arjessa. Kaduilta puuttuvat koneet. Esimerkiksi lumiauroja ei ole ja sairaaloiden laitteet ovat huonossa kunnossa.
- Laitteet ovat olleet hankkimisaikanaan hyviä, mutta nyt ne ovat vanhentuneita. Pulaa on myös lääkkeistä ja ravinnosta. Väestö kärsii jatkuvasti alhaisesta ravintotasosta, Andersén kertoo.
Tulvat ovat koetelleet maata toistuvasti. Vuonna 2007 satoja ihmisiä kuoli ja hallituksen arvion mukaan 170 000 ihmistä jäi kodittomaksi. Viime kesän ja syksyn aikana yli 30 000 perheen kodit tuhoutuivat tulvien ja maanvyöryjen seurauksena. Tulvien seurauksena monet taudit leviävät likaisen veden mukana.
Apu kohdistuu terveysohjelmaan
Suomen Punaisen Ristin apu kohdistuu terveysohjelmaan. Vuonna 2010–2011 EU-rahoitteinen puolen miljoonan tuki käytetään muun muassa sairaalalaitteisiin ja lääkäreiden koulutukseen. Myös ulkoministeriön 200 000 euron tuki vuonna 2011 kohdistuu yhteisöperustaiseen terveydenhuoltoon ja ensiapuun.
Yhteisöperustaiseen terveysneuvontaan kuuluu esimerkiksi kylien omien tarpeiden kartoitus. Paikalliset pyritään saamaan mukaan koulutuksiin ja oman hyvinvointinsa parantamiseen.
- Esimerkiksi monet paikalliset lääkärit ovat olleet innolla mukana koulutuksissa. He tulevat kertomaan, kuinka paljon uutta ovat oppineet. Se tuntuu hyvältä, Andersén iloitsee.
Kansalaisjärjestötoiminnan istuttaminen pohjoiskorealaisen yhteiskunnan rakenteisiin ei ole helppo tehtävä. Kansallisen Punaisen Ristin kanssa on kuitenkin tehty arvokasta yhteistyötä.
Tulva-alueiden ihmisiä auttaessaan Andersén sai kuitenkin muistutuksen siitä, että Punainen Risti on toiminut maassa kauemmin kuin aina muistaakaan.
- Vanha mummo tuli kiittämään saamastaan avusta ja kertoi olleensa Korean sodan aikana Punaisen Ristin vapaaehtoisena. Hän tiesi Punaisen Ristin ja sen kansainvälisen maineen. Kohtaaminen muistutti, että järjestöllä on pitkä historia maassa, eikä työtä ole aloitettu ikään kuin tyhjään tilaan, Andersén sanoo.
Kuva: Ri Chol Bom
